
Vuonna 2000 pieni perhe sai uuden jäsenen.
Kun äiti palasi eduskuntaan äitiysloman jälkeen hänet
valittiin vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi ja tämä onkin se tehtävä, jossa hän on toistaiseksi
parhaiten viihtynyt. Valitettavasti hän joutui kokemaan eron siinä mitä on olla hallitusvastuuussa olevan
ja myöhemmin myös oppositiossa olevan ryhmän johtaja, kun Vihreät olivat jättäneet hallituksen viidennen
ydinvoimalan hyväksymisen jälkeen.

Nykyisin hän asuu hirsitalossa, joka lämpiää maalämmöllä. Vapaa-aikansa hän viettää suurimmaksi osaksi eri jalkapallokentillä, koska vanhin pojista rakastaa jalkapalloharrastustaan. Arkipäivän verkosto, jonka muodostavat päiväkoti, koulu ja sukulaiset antaa hänelle sen turvallisuuden ja elämän perustan, joka suo hänelle mahdollisuuden työskennellä täydellä sydämellä suurin piirtein samojen asioiden parissa, jotka ovat kiinnostaneet häntä aina teini-iästä asti.