2003

Tammi      Helmi      Maalis      Huhti      Touko       Kesä      Heinä      Elo      Syys      Loka      Marras      Joulu

Helmikuu

2.02.2003: Vaalikampanja avattu!

Julkistimme viikonloppuna Espoossa valtuuskunnan kokouksessa Pallo haltuun -vaaliohjelmamme. Kokouksessa oli tosi hyvä henki ja todella positiivisin mielin lähdemme joukolla kohti maaliskuun vaalipäivää!

Vihreät vaaleissa 2003
Vihreä liitto on tehnyt vaaliohjelman "Pallo haltuun" ja mainoskampanjan, josta vihreiden vaalitavoitteet ilmenevät 18 erilaisena mainoksena.

Vaaliohjelma: "Pallo haltuun"
Äänestäjät voivat tutustua vihreiden vaalitavoitteisiin eduskuntavaaliohjelmasta "Pallo haltuun", joka on jaettu kolmeen osaan:

1. Hyvä elämä
2. Vastuu ympäristöstä
3. Reilu maailma

Vihreiden käsitys yhteiskunnasta perustuu tasa-arvoon, yhteisvastuuseen ja erilaisuuden hyväksymiseen. Hyvässä yhteiskunnassa on turvattava hyvinvointi tulevillekin sukupolville, joten ainaisen tavaran hankkimisen sijaan vihreät painottavat laadullista kasvua, kukoistavia palveluita sekä kestäviä tuotteita. Tämä onnistuu suuntaamalla verotusta työn verottamisen sijaan energian ja raaka-aineiden kulutuksen verotukseen. Palvelualat työllistävät ja helpottavat ihmisten arkea, siksi työllisyyden hoidossa olisi erityisesti panostettava palvelualaan.

Vihreä liitto uskoo, että äänestäjille on henkilöiden esittelyä tärkeämpää saada tietoa puolueen ajamista asioista ja niiden taustalla olevista arvoista. Siksi mainoskampanjassa keskitytään Vihreän liiton keskeisiin teemoihin - hyvään elämään, vastuuseen ympäristöstä ja reiluun maailmaan, joita tuodaan esiin 18 sloganilla.

Enemmän aikaa - vähemmän roinaa:
Teollisuustuotanto on neljän viime vuoden aikana kasvanut 12 prosenttia. Mutta haluammekio todella 12 prosenttia lisää tavaraa itsellemme, kun vaihtoehtona voisi olla vaikkapa viikkoja enemmän lomaa vuosittain tai lyhyempi työpäivä? Me tarvitsemme aikaa lapsillemme, samoin itsellemme ja ystävillemme.

Ei enää öljyä laineille:
Itämeri voidaan vielä pelastaa, jos vain haluamme. Ei meistä kukaan halua meremme muuttuvan öljyiseksi, kuolleeksi ja haisevaksi vesialueeksi, jossa uiminen olisi sulaa hulluutta. Kiireisintä on vähentää Pietarin jätevesipäästöjä, mutta suomalaisten omiakin päästöjä on pienennettävä. Ja elävästä itämerestä on myös taloudellista hyötyä.

Vihreillä on avattu eduskuntavaaleja ajatellen internet-sivut, joista löytyvät tiedot niin keskeisistä vaaliteemoista kuin ehdokkaistakin. Kerran viikossa suoritetaan vihreiden kansanedustajaehdokkaiden keskuudessa mielipidekysely vaaleihin liittyvistä teemoista. Kyselyn tulokset julkistetaan kerran viikossa maanantaisin. Ensimmäinen kyselyn tulos julkistetaan maanantaina 10.2. Internet-sivuilta voi myös lähettää nettipostikortteina mainoskampanjan kuvia. Kaikkiaan liiton vaalibudjetti on 370 000 euroa. Tästä liitto jakaa avustuksena vaalipiireihin 127 000 euroa. Liiton mediakampanja on 198 000 euroa sisältäen suunnittelun ja tuotannon.


3.02.2003: Vaali-innostus sekoittaa kalenterit

Tänään alkoi päivä todella hupaisasti. Olin hyvissä ajoin Turussa Kupittaan koululla odottelemassa vaalipaneelin alkamista ja opettajat kyselivät, että olenkohan ihan varmasti oikeassa paikassa ja oikeana päivänä... Tarkistin kalenterista, että kyllä, oikeana päivänä ollaan ja vasta kun soitin avustajalleni kuulin, että paneeli olikin 3.3 eikä 3.2. Olin merkinnyt sen kuukautta liian aikaiseksi! Kuukauden päästä siis takaisin Kupittaan kouluun, tällä kertaa toivottavasti paikalla on myös muita panelisteja ja innokasta yleisöä koeviikon keskellä tenttejä puurtavien oppilaiden sijaan!


3.02.2003: Vaalistartti onnistui yli odotusten!!!

Olen aivan riemuissani Varsinais-Suomen vihreiden vaalistartista, joka pidettiin tänään Turussa Panimoravintola Koulun Bellman-salissa klo 19 alkaen. Paikalla oli noin 100 henkeä ja tunnelma kertakaikkiaan loistava! Mikä parasta, suuri osa läsnäolijoista oli aivan "uusia naamoja", eli tulleet varta vasten kuuntelemaan vihreiden kantoja ja näkemyksiä eri asioihin. Erityisesti Osmo Soininvaaran perusteellinen puheenvuoro oli todella vaikuttava ja luulen, että jokainen paikallaolija sai tarpeellista tietoa mm. Suomen sosiaali- ja terveyspolitiikasta vielä kotona "pureskeltavaksi". Olen vielä näin illallakin kotona ihan pökerryksissä tilaisuudestamme ja erittäin positiivisella mielellä jatkan paitsi omaa vaalityötäni, niin odottelen tulevaa äänestyspäivää, sunnuntaita 16.3.2003! Ohessa on tilaisuudessa esittämäni kolme kysymystä Kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälälle, johon toivoisin heidän myös vastaavan tavalla tai toisella.

Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Janina Andersson Turussa: Kolme kysymystä Ville Itälälle

1) Miksi et pidä vanhempainvapaan kustannusten jakamista kaikkien työnantajien kesken tärkeänä kysymyksenä?
Tulevia hallitusneuvotteluja ajatellen huolestuin lukiessani Hufvudstadsbladetista, että Ville Itälä pitää ns. isyyskuukautta paljon tärkeämpänä asiana kuin vanhempainvapaiden kustannusten jakamista kaikkien työnantajien kesken. Itälä sanoo, että tämä asia on työmarkkinakysymys. Nuorten naisten oikeudenmukaisen kohtelun turvaamiseksi työmarkkinoilla tämä olisi erittäin tärkeä asia ja toivonkin, että Itälä voisi vakavasti ottaa asian uuteen harkintaan. Nuorten naisten lyhytaikaisten työsopimusten lisääntyminen, ensisynnyttäjien keski-iän nousu sekä naisten ja miesten palkkaerot johtuvat suureksi osaksi siitä, että vanhempainvapaan kustannukset jakautuvat tällä hetkellä epätasaisesti eri työnantajien kesken. Äitiysloman kustannukset ovat huomattavasti suuremmat kuin isyyskuukauden, joten monille työnantajille on huomattavasti edullisempaa palkata mies kuin nainen. Lisäksi useat naisvaltaiset pienyritykset joutuvat suuriin taloudellisiin ongelmiin, jos työntekijöistä monet ovat yhtä aikaa vanhempainvapaalla. Vihreät ovat jo pitkään vaatineet, että vanhempainvapaiden kustannukset tulee jakaa tasapuolisesti kaikkien työnantajien kesken. Työmarkkinoilla saavutettaisiin täten aidosti tasa-arvoisempi asetelma, eikä yksikään työnantaja kokisi saavansa "rangaistusta" siitä, että hän palkkaa nuoren naisen.

2) Oletko valmis kiristämään kalankasvatuksen lupaehtoja niin, että suljetut kassit tulevat siirtymäajalla pakollisiksi?
Rehevöityminen on Itämeren suurimpia ongelmia. Maatalous on merkittävin yksittäinen Itämeren ravinnekuormituksen lähde; sen osuus Suomen fosforikuormasta on n. 31 % ja typpikuormasta n. 27 %. Muita merkittäviä ravinnekuormituslähteitä ovat yhdyskuntajätevedet, teollisuus, kalankasvatus ja metsätalous sekä liikenne. Kuormituksen määrä ei kerro eri kuormituslähteiden suhteellisesta vaikutuksesta. Tarkastelussa pitää ottaa huomioon myös kuormituksen ajallinen jakautuminen ja kuormituksen vaikutusalue. Esimerkiksi kalankasvatus, jonka osuus Suomen kokonaisfosforikuormasta on n. kaksi prosenttia ja typpikuormasta noin yksi prosentti, voi vaikutusalueellaan olla merkittävää rehevöitymisen syy. Suomessa on kehitetty kalankasvatukseen umpikasseja, joita on menestyksekkäästi kokeiltu Turunmaan saaristossa. Niiden avulla voidaan paitsi kontrolloida kalojen kasvuolosuhteita paremmin, myös kerätä kalojen uloste ja hukkarehu talteen. Kalakassit ovat toimineet koeoloissa hyvin, ja seuraavassa hallitusohjelmassa tulee sopia siirtymäajasta, johon mennessä kaikki kalankasvatuslaitokset siirtyisivät tähän menetelmään. Saaristomeren suojeluun näillä kalakasseilla olisi merkittävä vaikutus. Kalankasvatuksen lupaehtoja tulee tiukentaa niin, että luvan saisi ainoastaan jos tekniikan avulla voidaan pitää huoli siitä, että Itämeren rehevöityminen saadaan vähitellen kuriin.

3) Miksi kokoomus ei ole valmis sitoutumaan Harri Holkerin vetämän työryhmän esittämään kehitysyhteistyömäärärahojen kasvattamiseen? Miksi Kokoomuksen kuuden kohdan ohjelmassa ei mainita sanallakaan mitään kehitysyhteistyöstä?
Kokoomuksen entisen puheenjohtajan Harri Holkerin vetämä kehitysavun tason ja laadun selvitysryhmä luovutti tammikuun alussa väliraporttinsa. Ryhmä esittää, että kehitysyhteistyön määrärahoja kasvatetaan ensi hallituskaudella asteittain 0,348 prosentin BKT-osuudesta 0,55 prosenttiin BKT-osuudesta, ja vuoteen 2010 mennessä olisi saavutettu YK:n suositustaso eli 0,7 prosenttia. Työryhmän esitys on täysin realistinen ja Suomella on hyvät edellytykset vastata omasta osuudestaan kansainvälisessä kehitysyhteistyössä ja se on myös meidän velvollisuutemme. Valtioneuvoston viime vuosien päätökset Suomen avun periaatteista, sisällöstä ja laadusta luovat hyvän perustan kehitysyhteistyön määrärahojen kasvattamiselle.


7.02.2003: Hedelmöityshoitolakiesitys vedetään pois!

On tosi iloinen mieli: paljon keskustelua ja eripuraa herättänyt hedelmöityshoitolakiesitys vedetään pois eduskunnan käsittelystä! Olen tosi tyytyväinen tästä, koska mielestäni ennen vaaleja ei tule missään nimessä tehdä hätäisiä ratkaisuja ja päätöksiä varsinkaan paljon tunteita kuohuttavista asioista kuten ulkomaalaislaki tai hedelmöityshoitolaki. Kummatkin vaikuttavat todella paljon ihmisten elämään ja koskettavat perusoikeuksia, joten niiden kohdalla pitää käyttää erityisen suurta harkintaa ja punnita eri asioita monista näkökulmista. Olen pelännyt erityisesti sitä, että monet edustajat eivät vaalikuumeessaan pystyisi rauhassa tai ilman painostusta tekemään päätöksiään aidosti omatuntonsa mukaan.


12.02.2003: Uusi järjestyslaki valmis!

En olisi uskonut saavani läpi ehdotustani kieltää seksipalveluiden ostaminen ja myyminen kaduilla ja ravintoloissa. Hallintovaliokunta ja sen jälkeen koko eduskunta hyväksyi ehdotukseni yksimielisesti. Tästä voit lukea puheenvuoroni järjestyslaista, johon tämä muutos tuli.

Janina Andersson /vihr:
Arvoisa rouva puhemies! Vaikka tämä lopputulos olikin yksimielinen, haluan sanoa, että emme nyt voi olla niin tyytyväisiä kuin oikein äsken kuulosti siksi, että jo monen asiantuntijankin suusta kuulimme sen, että tämä oli yksi hallituksen huonoimmin valmistelemia lakiesityksiä, tässä oli erittäin paljon ongelmallisuutta ja sekä perustuslakivaliokunta että lakivaliokunta antoivat erittäin paljon kritiikkiä, josta mielestämme emme vastanneet läheskään kaikkiin. Mutta en jättänyt eriävää mielipidettä sen takia, että saimme yhden asian läpi yksimielisesti, mikä jopa itseänikin niin paljon hätkähdytti, että ajattelin, että on varmaan parempi olla puuttumatta kaikkiin muihin yksityiskohtiin, kun kerran jokin isompi muutos saadaan aikaiseksi.
Suurin riski tässä lainsäädännössä on se, että kun on kysymys asioista, joissa eri ihmisillä voi olla eri näkemys, mikä on oikein ja väärin, kun me säädämme ne lailla ja sitten poliisi ei millään ehdi valvoa kaikkia, voi käydä niin, että ihmiset tekevät väärin, tietävät, että tämä on lain vastaista, ja tämä vähän murentaa lain uskottavuutta. Toivottavasti näin ei tule käymään, mutta tämä on eräs pelko, että jos ihmiset kokevat, että nyt säädellään sääntelemisen takia, silloin laki voi kärsiä inflaatiota. Todella toivon, että näin ei ole.
Toinen ongelma on tietenkin se, mihin poliisien resurssit sitten riittävät, ja se on eräs ongelmallinen asia, että tässä laissahan ollaan tavallaan antamassa myös järjestyksenvalvojille sentapaisia tehtäviä, jotka ovat kuuluneet poliisille. Onneksi tässä saatiin myös jonkin verran korjausta näihin asioihin, koska mielestäni se on aika pelottava asia, että jos meillä ei ole tarpeeksi resursseja poliiseille, niin poliisi tavallaan yksityistetään tällä tavalla, koska kyllä se nyt on kovin tärkeää, että tämä järjestyksenvalvonta todella kuuluu poliisille. Kaikki muu on vain sen lisäksi tapahtuvaa. Sitten näihin itse sisältöihin.
Mielestäni on todella hyvä, että alkoholin nauttiminen julkisella paikalla on nyt kielletty. Etenkin busseissa se on ollut näille linja-auton kuljettajille erittäin ongelmallista, miten puuttua näihin. Toivottavasti tämä nyt helpottuu tämän jälkeen. Mutta muuten se tietenkin voi aiheuttaa ristiriitatilanteen ja kysymyksen, ovatko ihmiset sitä mieltä, että keskioluen juonti jossain kaupungilla on niin väärä teko, että sen pitää olla täysin kiellettyä. Itse otin tämän esiin valiokunnassa, ja ensimmäisessä käsittelyssä tästä jopa äänestettiin, mutta ei tullut paljonkaan kannatusta. Tätä pohdittiin, miten tätä olisi voitu muuttaa.
En viitsinyt viedä asiaa sen jälkeen eteenpäin, sillä mielestäni tärkeä asia tässä laissa oli se, miten alkoholin nauttiminen sekä seksikauppa, naiskauppa, tavallaan ovat suhteessa toinen toisiinsa, koska minun mielestäni oli aivan vääränlainen suhde se, että alkoholin nauttimista pidettiin suurempana vääryytenä kuin naiskauppaa. Nyt kun sitten esityksestäni valiokunta yksimielisesti myös hyväksyi sen, että naiskauppa on täysin kiellettyä julkisella paikalla ja niin myös ravintoloissa, niin ajattelin, että sitten minä tyydyn valiokunnan yksimieliseen kantaan muutenkin, kun siinä on joku suhteellisuus koko laissa.
Voi sanoa tämmöisenä pienenä hassuna yksityiskohtana, että vahingossa meinasi strip-teasekin tulla täyskieltoon. Sitten huomattiin, että pitää vähän tarkentaa, mitä on tämä, mitä tarkoitetaan, ja tämä ei nyt koske strip-tease-esityksiä ravintoloissa. Olisi muuten voinut tulla teille pieni yllätys salissa, että näin radikaaleja oltiin. Näin radikaaleja ei sentään ole oltu.
Se mielestäni on tässä tärkeää, jos ajatellaan, minkä takia, että se on tärkeä viesti ulospäin. Sillä senhän kaikki tietävät, että ei tätä millään voi valvoa niin, että kaikki tämmöinen poistuu, koska meillä ei ole joka kulmassa poliisia eikä joka ravintolassa ja kaikkialla. Mutta se, että ihmisen ei tarvitse törmätä tällaiseen, ellei hän halua, on mielestäni tärkeää.
Ajatellaan meidän nuoria ihmisiä, jotka ovat iltaisin ulkona kadulla tai ravintolassa: Minulla on kaksi poikaa, jotka vähitellen tulevat teini-ikäisiksi ja sitten vanhemmiksi ja ovat siellä jossain yöelämässä. Kyllä ainakin minun mielestäni on aika epämiellyttävää se, jos koko ajan yleistyy se näkemys, että naista voi ostaa ja se kuuluu semmoiseen normaaliin käytäntöön. Tämän nyt tavallaan ainakin pitäisi tämän jälkeen vähentyä niin, ettei siihen ainakaan törmää kaikkialla, jollei todellakin sitä etsi, mikä on mielestäni erittäin hyvä asia, koska se vaikuttaa myös meidän yleiseen kuvaamme siitä, mikä ihminen on, mikä on ihmisarvo ja tietenkin tässä myös naisten arvo: Voiko ihmisiä esineellistää, ja saako rahalla mitä vaan?
Sitten mielestäni se, mikä on tässä sääli, jos ajatellaan lain laatua, on se, että samaan pykälään laitetaan niin monta niin kovin erilaista asiaa. Seksipalveluiden ostaminen ja myyminen on samassa pykälässä kuin ulostaminen ja virtsaaminen. Mielestäni on ihan hassua, että ne ovat näin. Onneksi nyt tavallinen ihminen harvemmin lukee lakia; hän vain sitten joutuu sen kohteeksi. Olisi pitänyt laittaa kaikki omiksi pieniksi osioikseen, eikä näin rinnakkain. Ylipäätänsä ulostaminen ja virtsaaminenkin sinänsä on erittäin kiusallista, mutta sitä tapahtuu erittäin paljon, etenkin minun äitini porttikäytävässä, ja se ei todellakaan ole mikään hyvä asia, mutta se on jo kielletty jätelaissa. Ei vain ole resursseja sitä valvoa, ja tavallaan on ehkä vähän vaikea ymmärtää, niin kuin tässä jo lakivaliokunta sanoikin, minkä takia se pitää myös tuoda tähän lakiin ja halutaanko vain antaa viesti ulospäin median kautta, että huomioikaa nyt kaikki, että julkinen ulostaminen ja virtsaaminen on kielletty, vai mikä on se syy, että se piti saada mukaan tähän lakiin. Se nyt on tässä, ja se, että se on kielletty ja sitä ei sallita, on erittäin tärkeä ja hyvä viesti, mutta tietenkin on vähän kyseenalaista, missä on se oikea kohta tällaiselle asialle.
Sitten on vielä yksi kohta, joka mielestäni on aika pulmallinen, mutta toivottavasti siitä ei tule mitään ongelmia, ja se on se, että on esimerkiksi pesäpallomailan tai spraymaalipullojen pelkkä hallussapito kriminalisoitu. Siihen ei liity mitään sellaista, että ihminen käyttäytyy jollakin semmoisella tavalla, että voidaan olettaa, että hän tulee tekemään jotain pahaa näillä välineillä, vaan kielletään pelkkä hallussapito, ellei pysty todistamaan, että on joku syy pitää niitä. Se on mielestäni ongelmallista, mutta toivon ja uskon, että meillä poliisit kaikkialla Suomessa käyttäytyvät fiksusti ja eivät tee mitään väärin, mutta siinä varmaan voisi kuvitella kuitenkin olevan jonkun verran eroa: Jos kiltin näköinen, sporttinen tyttö kantaa pesäpallomailaa tai joku skinheadin näköinen nuori mies, niin kumpaa sitten epäillään enemmän ja kumpi joutuu todistamaan, miksi hän kantaa tätä mailaa? Toivon, että tästä ei tule ongelmia, mutta yleensä mielestäni on väärin, että kansalaiselle annetaan taakka todistaa itse olevansa syytön.
Kaiken kaikkiaan tämän koko lain tarkoitus ja se, mitä toivotaan, on, että fiksut suomalaiset käyttäytyisivät aikuismaisesti ja oikein ja eivät häiritse toisiaan ja että me voimme elää semmoisessa maassa, jossa ei päihteistä tehdä ihannoitavia ja jossa ylipäätään käyttäydytään fiksusti toisia kohtaan myös silloin, kun on yöelämässä tai missä vain. On sääli, että täytyy lailla se säätää, että me emme sitä tee ihan itsestämme, vaan se olisi niin kuin selkärangassa jokaisella kansalaiselle. Mutta kai on pakko näin lailla säätää, jotta varmasti toteutuu se, että ei ole oikeutta häiritä toista, vaan silloin me voimme pyytää poliisia apuun.


18.02.2003: Nousiaisissa Pekka Suvitien kanssa

Tänään olimme Nousiaisissa yhdessä ehdokkaamme Pekka Suvitien kanssa. Keskustelimme hänen ja noin 20 muun paikalla olijan kanssa yli kaksi tuntia verotuksesta, työllisyydesta, maatalouspolitiikasta jne. Tilaisuus oli mukava, ja keskustelua syntyi runsaasti!


20.02.2003: Vihreät vs. SDP Turussa

Tänään meillä oli Ravintola Koulun Viinikellarissa todella mielenkiintoinen keskustelutilaisuus yhdessä meidän ehdokkaamme Ville Niinistön, sekä SDP:n kansanedustaja Heli Paasion ja eduskuntavaaliehdokas Antton Rönnholmin kanssa! Viinikellari oli ihan tupaten täynnä ja kävimme erittäin värikästä, antoisaa, mutta samalla tietenkin myös vakavaa keskustelua muun muassa vihreiden ja demarien eroista, ryhmäkurista, ydinvoimasta, tasa-arvosta ja monista muista asioista. Tilaisuutta kiiteltiin jälkeenpäin kuulijoiden taholta, ja myös meille ehdokkaille jäi todella hyvä fiilis tilaisuudesta!!!


22.02.2003: Ajatuksiani viime aikojen päihdekeskustelusta

Viime aikoina on julkisuudessa Vihreitä leimattu 'huumepuolueeksi' ja ties miksi. On tuntunut tosi kurjalta, kun tietää, että se ei todellakaan ole totuus ja mustamaalaamisen taustalla on lähestyvät eduskuntavaalit. Olen kuullut tosi ikäviä juttuja siitä, miten jotkut ehdokkaamme ovat saaneet jopa tappouhkauksia tämän asian tiimoilta. Minulle on tullut asiasta muutamia kansalaiskyselyjä, joista olen ollut todella iloinen: minulla on ollut mahdollisuus vastata kysyjille mitä minä ajattelen ja mikä on meidän Vihreiden todellinen kanta tähän asiaan. Iltapäivälehtien lööpeissä ja sivuilla olleet asiat kun eivät todellakaan ole tuoneet tosiasioita esiin.
Ikävää on se, että asiat saadaan näyttämään juuri siltä miltä niiden halutaan näyttävän ilman, että totuutta olisi mukana nimeksikään. Ohessa yksi vastaukseni kansalaiskirjeeseen myös muille luettavaksi!

Hei!
Minun täytyy myöntää, että päihteiden käytön syyt ovat minulle aika vieras asia. Olen kaksi kertaa elämässäni ollut humalassa, enkä ole koskaan edes kokeillut tupakkaa. Olin aikamoinen moraalitäti nuorempana ja kaadoin kaverini viinat vessaan sekä katkaisin heidän tupakkansa.
Olen nykyään suvaitsevampi, mutta minulla on vieläkin vaikeuksia ymmärtää miksi ihmisten itsesuojeluvietti ei toimi. Tietenkin tähän vaikuttaa lapsuudessa saatu itsetunto sekä kyky rakastaa itseään. Eli tärkeintä olisi, että jokainen tuntisi olevansa toivottu ja rakastettu yksilö. Mutta mitä avuksi kun ihmiset haluavat sekoittaa päänsä ihan vapaaehtoisesti? Itse uskon enemmän hoitoon kun koviin rangaistuksiin. Valitettavsti ei edes kaikille itse aktiivisesti hoitoon hakeutuville löydy sopivaa hoitopaikkaa. Luultavasti aika monella ihmisellä olisi tarve jonkinlaiseen terapiaan tai muunlaiseen apuun tässä meidän hektisessä yhteiskunnassa, jossa pitää olla vahva ja nopea pärjätäkseen.
Minulla ei valitettavasti ole ratkaisua suomalaisten päihdekäyttöön, sillä ei ainakaan minun teini-ikäisenä harrastamani moralisointi auttanut yhtään. Ehkä sama lääke, joka tarvittaisiin vähentämään turhaa kuluttamista toimisi tähänkin. Eli pitäisi löytää niitä keinoja, jotta voisimme nauttia elämästä ilman pikatyydytyksiä shoppailemalla kertakäyttötavaroita tai harrastamalla kertakäyttöisiä ihmissuhteita. Elämän tyhjiötä yritetään myös täyttää päihteillä - tuloksetta. Sisäinen harmonia löytyy ennemmin henkisistä arvoista kuin mistään materiaalisesta tai kemiallisesta. Itsetutkiskelu, keskustelut ja lukeminen tulevat minulle ensimmäiseksi mieleen. Olisipa jokaisella joku oikein läheinen ihminen, jonka kanssa voisi itseään tutkia ja antaa itselleen anteeksi sekä nauttia elämästä.
Mielipiteeni huumepolitiikasta täsmää täysin Vihreän liiton linjauksiin, eli päihderiippuvuus paranee hoidolla, ei vankilalla. Kaiken huumekaupan pitää jatkossakin olla laitonta, jotta käyttöön ei houkutella rivien välissäkään. Järjestäytyneeseen huumemafiaan voidaan puuttua nykyistä ankaramminkin. Todellisuudessa vihreillä jos kellään on näyttää aitoja tekoja, joilla olemme lieventäneet huumeongelmaa. Peruspalveluministerinä Vihreän liiton puheenjohtaja Osmo Soininvaara ajoi - virkakoneiston melkoisesta vastarinnasta huolimatta - läpi heroiiniriippuvaisten uuden lääkehoitomallin, jonka ansiosta heroiinikuolemien määrä on pudonnut vuodessa sadasta noin murto-osaan entisestä. Soininvaara myös laajensi puhtaiden neulojen jako-ohjelmaa. Se pudotti piikkihuumeiden käyttäjien keskuudessa vuosittain ilmenevät uudet HIV-tartunnat kolmannekseen entisestä. Näillä toimilla Soininvaara on pelastanut satoja ihmishenkiä.


22.02.2003: Villen ja Monikan kampanjat vauhdissa!

Tänään olikin todellinen puuhapäivä!
Niinistön Villen toiset vaalisitsit olivat tänään ja illalla heti perään Monika Antikaisen rock-konsertti ravintola Koulussa. Sieltä jatkoimme tanssimaan ravintola Dynamoon, ja oli tosi ihanaa päästä tanssimaan kun oli kerrankin pelkästään minun makuni mukaista musiikkia! Illasta jäi kokonaisuudessaan muutenkin todella positiivinen maku suuhun, kun kaduilla kävellessä ja ravintoloissa luoksemme tuli ihmisiä todella paljon juttelemaan, kiskomaan hihasta, kannustamaan ja rohkaisemaan vaalikampanjoidemme teossa. Kaikki juttusillemme tulleet ihmiset olivat tosi iloisella ja hyvillä mielin, enkä kuullut yhtään negatiivista sanaa tai kommenttia. Sain taas paljon uusia mielipiteitä ja eväitä laitettavaksi mietintämyssyyn!


24.02.2003: Sirkushuveja ja leipää (tuossa järjestyksessä)

Tänään oli mielenkiintoinen kevään kevennys, kun minua pyydettiin kampaajien koulutustilaisuuteen hiusmalliksi Helsinkiin. Siellä minulle tehtiin uusi, moderni trendi-nuttura ja sain loistavan tilaisuuden kuulla alan asiantuntijoilta suoraan ihan ruohonjuuritason tietämystä ja kokemusta esim. yrittäjyyden ongelmista. Keskustelimme muun muassa palvelualojen arvonlisäverosta sekä vanhempainvapaiden kustannusten jakamisesta kaikkien työnantajien kesken. Juuri kampaamoyritykset ovat yksi hyvä esimerkki sellaisista yrityksistä, jotka ovat suurimmaksi osaksi naisvaltaisia ja usein pieniä kooltaan, ja joita rasittaa erityisesti äitiyslomien kustannukset, varsinkin jos moni työntekijä saa lapsen samaan aikaan. Sieltä meninkin sitten suoraan Yle:n vaaliaiheiseen televisiolähetykseen Vihreän liiton puheenjohtajan Osmo Soininvaaran kanssa.


25.02.2003: Iltapäiväkerhovierailu Tarvasjoelle ja valdiskussion i Åbo

Minulla oli tänään ilo saada tutustua Tarvasjoella Mannerheimin lastensuojeluliiton koululaisten iltapäiväkerhoon. Toimintaa pyöritti yksin eräs supertehokas nainen. Vanhemman poikamme Alecin iltapäiväkerhossa Turussa on paljon enemmän lapsia ja monta aikuista. En käsitä miten joku yksin jaksaa pitää kaikkia naruja käsissään ja olinkin todella vaikuttunut Tarvasjoen vastuuhenkilön sisusta ja jaksamisesta!
På kvällen hade SF-klubben ordnat en jätte lyckad panel på Kåren. Det var den bästa valdiskussion jag hittills varit med om.



www.vihrealiitto.fi                         www.turunseudunvihreat.fi