Huhtikuu

5.04.2002: Perheet liikkumaan!

Ohessa Uudenkaupungin sanomiin kirjoittamani kolumni koululiikunnan tärkeydestä sekä liikkumattomuuden riskeistä.

Perheet liikkumaan!
Koululaisten huonosta kunnosta on keskusteltu julkisuudessa jo reilusti yli vuoden verran. Tutkimus toisensa jälkeen kertoo siitä, että lapset jakaantuvat entistä selkeämmin ääripäihin: niihin, jotka l iikkuvat paljon ja niihin, jotka eivät liiku juuri ollenkaan.
Tämän päivän lapset istuvat mielestäni suorastaan järkyttävän paljon, jopa koko päivän! Autosta pulpettiin, sieltä kotitietokoneelle ja ruokapöydän kautta videoiden ja TV:n pariin. Koulussa ei ole liikuntatunteja kuin nimeksi ja lasten kyvyttömyys hahmottaa omaa kehoaan on jo nimetty yhdeksi syyksi kasvaviin mielenterveysongelmiin. On sanottu, että moni lapsi tuntee tietokoneensa tänä päivänä paremmin kuin oman itsensä.
Liikkumattomuus on hengenvaarallinen asia ja se näkyy jo kasvavina diabetes -ja sydäntautilukuina. Kyse on miljardien markkojen verokuluista ja ennen kaikkea vaarallisista sairauksista, jotka aiheuttavat kärsimystä ja selvästi ennen aikaista kuolemaa. Sopivan liikunnan ja mielenterveydenkin yhteyksistä on entistä enemmän tietoa.
Vaikka liikkumattomuuden fyysiset, yhteiskunnalliset sekä taloudelliset seuraukset ovat yleisesti tiedossa, ei opetusministeri Maija Rask siitä huolimatta esittänyt liikuntaan lisää tunteja kun peruskoulun tuntikehystä vasta vähän aikaa sitten uudistettiin. Se ihmetyttää, sillä suomalaiset lapset liikkuvat koulun liikuntatunneilla Euroopassa toiseksi vähiten. Vain Ruotsissa tilanne on vieläkin huonompi. Kuitenkin juuri Suomessa kansantauteina on sellaisia sairauksia, joita voidaan ennaltaehkäistä vain liikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla. Sairaat aikuiset eivät ilmesty tyhjästä. He ovat olleet joskus lapsia ja pohja elinikäisille tottumuksille luodaan lapsuudessa.
Jokaiseen koulupäivään pitäisi mielestäni sisältyä ainakin ala-asteilla puolen tunnin liikuntavälitunti. Sen lisäksi koulujen pitäisi olla entistä paremmin perillä oppilaidensa arkiliikunnasta ja liikunnan harrastamisesta. Näiden tietojen perustella jokainen koulu voisi miettiä, mitä se omalta osaltaan voi tehdä, jotta oppilaat liikkuisivat mahdollisimman paljon koulumatkalla, välitunneilla ja koulunjälkeen esim. iltapäiväkerhoissa. Koulujen ja urheiluseurojen yhteistyö on joillakin paikkakunnilla tuottanut jo luovia ratkaisuja, mutta paljon on vielä tehtävää.
Koulu ei kuitenkaan yksin ole vastuussa lasten liikkumisesta. Päävastuu tässäkin asiassa kuuluu perheille ja perheliikunta pitäisikin olla entistä houkuttelevampaa. Liikuntaopistot ovat jo jonkin aikaan räätälöineet koko perheelle ja isovanhemmillekin suunnattuja liikuntaviikonloppuja ja -viikkoja. Normaalissa arjessa tämän kaltaiset palvelut ovat vähissä. Urheiluseurat eivät tavallisesti tarjoa mitään tekemistä koko perheelle yhdessä ja sama koskee valitettavasti kuntienkin palveluita. Liikuntapaikkarakentamisessa kukaan ei ole tähän asti kysynyt, miten aikuiset ja lapset voisivat olla samassa tilassa yhtä aikaa. Punttisaleille on suorastaan hengenvaarallista viedä lapsia eikä palloiluhalleissakaan ole nurkkausta, johon voisi organisoida lasten peuhunurkan siksi aikaa kun äiti tai isä pelaa.
Joissain kaupungeissa on iloisia poikkeuksia, mutta valitettavan harvalukuisesti. Vastaavasti harvoissa seuroissa on hoksattu lähettää vanhemmat vaikkapa sauvakävelylle lasten harjoituksien ajaksi, mistä saataisiin sekin hyöty, etteivät vanhemmat ole liian aktiivisia huutelijoita kentän laidalla! Päivien vähitellen pidentyessä ja kesän tullessa kohisten on hyvä aika kaivaa vanhat verkkarit kaapista, polkupyörät varastoista kunnostettaviksi, sulkea tietokoneet ja lähteä koko perheen kanssa ulkoilemaan keväiseen luontoon!

6.04.2002: Ensimmäiset hääjuhlat lakimuutoksen jälkeen!

Olimme tänään Raunon ja Hannun häissä. Ne olivatkin ensimmäiset hääjuhlat missä olen ollut uuden parisuhdelain voimaan tulon jälkeen. Juhla oli todella ihana ja lämminhenkinen ja todella vahvisti sitä tunnetta mikä vallitsi parisuhdelakiäänestyksen jälkeen!
Lämmin kiitos molemmille ja onnea yhteisen elämän taipaleelle!

7.04.2002: Naisen Maailma ja Liikenne -messut Uudessakaupungissa

Olin tänään Uudessakaupungissa Uudenkaupungin yrittäjien Naisen Maailma ja Liikenne -messuilla. Olen ollut aika usein viime aikoina Ukissa ja aina siellä on yhtä mukavaa!

10.04.2002: Kansalaiskirje hedelmöityshoidoista

Sain tänään todella osuvan ja hyvän kansalaiskirjeen hedelmöityshoidoista. Laitan sen tähän kirjoittajan luvalla; hän on osannut tiivistää ja sanoa ytimekkäästi juuri sen asian mitä me vihreätkin olemme yrittäneet asiasta sanoa!

Haluaisin kertoa oman kantani hedelmöityshoidoista valmisteilla olevasta lakiehdotuksesta. Ongelmalliseksi kommentoimisen tekee sen, ettei lakiehdotuksen tarkkaa sisältöä ja viimeistä versiota ole vielä julkistettu. Tiedän siis lähinnä sen, mitä tiedotusvälineet ovat viime aikoina tuoneet julkisuuteen. Koska asiasta on viime aikoina keskusteltu paljon, en tässä aio esittää jokaista jo esitettyä perustetta yksinäisten naisten hedelmöityshoitojen sallimisen puolesta. Oma kantani on, että hedelmöityshoitojen tulisi olla itsestäänselvä oikeus kaikille naisille - perusoikeus päättää omasta ruumista riippumatta siitä elääkö nainen parisuhteessa tai mikä on hänen seksuaalinen suuntautumuksensa.
Olen itse turkulainen, 30-vuotias ns. yksinäinen ja samalla ns. miehetön nainen. En siis elä parisuhteessa mutten myöskään ole yksinäinen, sillä minulla on paljon tärkeitä läheisiä suhteita (ystävät, sukulaiset, työtoverit, tutut). Kysymys ei myöskään ole se, ettenkö olisi kyvykäs luomaan parisuhdetta, vaan oma elämänkatsomukseni on se, etten välttämättä tarvitse ns. parisuhdetta. Tärkeämpää kuin yhden ihmisen antama läheisyys ja turvallisuus minulle on edellä mainitun läheisjoukon emotionaalinen ja sosiaalinen tuki. Tämä ei tietenkään poissulje sitä, ettenkö tulevaisuudessa eläisi parisuhteessa - ns. parisuhde on kuitenkin vain yhdenlainen suhde eikä onneksi estä minua ryhtymästä äidiksi nyt tai tulevaisuudessa. Uuden lakiehdotuksen hyväksyminen todennäköisesti kuitenkin olennaisesti vaikeuttaisi minunkaltaisiani henkilöitä tulemasta raskaaksi hedelmöityshoidolla sille erikoistuneella klinikalla Suomessa.
Olen henkilökohtaisesti voimakkaasti tällaista lakiesitystä vastaan enkä voi ymmärtää, miksi yksinäisten naisten hedelmöityshoidot halutaan kieltää - varsinkin kun kyseessä on vain pieni ihmisjoukko, jonka hoidoille oli jo ennen lakiesityksen valmistelua kehittyneet hyvät eettiset käytännöt suomalaisilla hedelmöityshoitoklinikoilla.
Se on mielestäni ehdottoman tärkeää, että myös Suomeen saadaan laki selkeyttämään muun muassa hedelmöityshoidoissa käytetyn sperman luovuttajan asemaa. Mielestäni se, että yksinäisten naisten hedelmöityshoidoissa luovuttajasta tehtäisiin samalla isä ja elatusvelvollinen, on kovin kummallista. Tämä siis käytännössä johtaisi siihen, että sperman luovuttajana toimisivat vain yksinäisten naisten ja naisparien tutut. Ymmärrän jotenkuten sen, että tällaisessa laissa ajetaan takaa lapsen etua ja lapsen mahdollisuutta biologiansa selvittämiseen. Tällaisessa laissa on kuitenkin yritetty ajatella vain lasta eikä naista ja hänen oikeuttaan äitiyteen.
Niin kuin arkkiatri Pelkonen on todennut (Aamulehti 13.3.2002, otsikolla "Arkkiatri pitää Koskisen isyyslakia kohtuuttomana"), tällaisella lailla pyritään ilmeisesti vain estämään yksinäisten naisten hedelmöityshoidot, kun lakia vuosikausia valmisteltaessa on huomattu ettei niiden kirjaimellinen kieltäminen onnistu Suomessa. Oikeuskansleri Nikulakin puoltaa yksinäisten naisten mahdollisuutta saada hedelmöityshoitoja ja hän luokittelee tällaisen kysymyksen poliittiseksi (Aamulehti/Turun Sanomat 7.4.2002). Lisäkoukerot laissa ovatkin perin outoja. Voisin sitäpaitsi itse paremmin hyväksyä sen, että hedelmöityshoidot kiellettäisiin täysin joiltakin ihmisryhmiltä jollain perusteilla, kuin sen että sperman luovuttajasta tehdään isä yhdessä tapauksessa mutta ei toisessa (siis jos kyseessä on yksinäinen nainen tai naissuhteessa elävä nainen mutta ei kuitenkaan silloin kun kyseessä on heteropari). Filosofisestikin tällainen laki olisi ontuva.
Henkilökohtainen tilanteeni on sellainen, että huolimatta siitä etten elä parisuhteessa toivon tällä hetkellä kovasti lasta. Mietittyäni useita vuosia kykyäni ja mahdollisuuksiani toimia hyvänä kasvattajana, vanhempana ja äitinä, olen tullut siihen tulokseen, että voisin hyvällä omallatunnolla toimia alusta pitäen yksinhuoltajana. Erityisesti olen pohtinyt eettisiä, emotionaalisia, teknisiä ja taloudellisia kysymyksiä. Olen mielestäni kypsä ja vastuuntuntoinen henkilö, joka on miettinyt lasta ja lapsen etua ehkä jopa paljon enemmän ja pidempään kuin monet lapsen hankkineet heteroparit. Olen päätynyt siihen, että hedelmöityshoidot ovat minulle paras ja ensimmäinen vaihtoehto lapsen saamiseksi. En halua yrittää raskaaksi tulemista riskialttiista yhden yön suhteesta ventovieraan ihmisen kanssa. Minulla ei myöskään ole sellaisia miestuttuja, jotka voisivat/haluaisivat luovuttaa minulle spermaa ja toimia joko pelkkänä sperman luovuttajana ilman sitoumuksia tai vaihtoehtoisesti isäkandidaattina - enkä edes halua tällaista sperman luovuttajaa tai isäkandidaattia. Lehti-ilmoitusten perusteella en mielestäni voi hakea isänä toimivaa luovuttajaa, koska tällaisen suhteen toimiminen vaatisi mielestäni kyllä sen, että toisen on tuntenut jo pitkään. Näistä syistä olen nyt pitkän harkinnan tuloksena aloittamassa hedelmöityshoidon eräällä yksityisellä klinikalla - nyt kun olen keskustellut asiasta klinikalla toimivan lääkärin kanssa ja klinikan psykologi on todennut, ettei hän näe pienintäkään syytä sille, miksen minä olisi sopiva vanhemmaksi yksinkin.
Hedelmöityshoitojen aloittaminen yksinäiselle naiselle tälläkään klininalla ei siis ole itsestäänselvyys, vaan perustuu sekä psykologin ja lääkärin arvioihin. Olen onnellinen, että saan mahdollisuuden äidiksi tulemiseen - varsinkin kun voi olla etten pystyisi tulemaan raskaaksi heteroparisuhteessakaan vaan tarvitsisin varsinaisia hedelmöityshoitoja. Minulle on nyt annettu mahdollisuus, joskin ehkä vain siihen saakka, kunnes eduskunta tekee päätöksensä. Jos eduskunnan päätös on kielteinen yksinäisten naisten hedelmöityshoitojen suhteen, minulle ei aloiteta mitään uusia hoitoja (muita kuin mitä hoitosuunnitelmaan on alunperin kirjattu ja tämä koskisi aikaa jo siis ennen kuin varsinainen laki astuisi voimaan).
Mitä sitten tällöin teen? Luultavasti keskeytän tutkimustyöni, otan pankista lainaa ja pyrin saamaan hedelmöityshoitoja ulkomailla (esim. Tanska, Hollanti, Belgia, Iso-Britannia). Toivottavasti eduskunta ei kuitenkaan hyväksy sellaista lakiesitystä, jossa yksinäisten naisten hedelmöityshoidot kielletään tai tehdään niin vakeiksi että muuta vaihtoehtoa minulle ja minunkaltaisilleni henkilöille ei jää - toivottavasti hoidot kieltävää tai ne vaikeaksi tekevää lakiesitystä ei edes mene eduskunnalle.
Toivon että te henkilökohtaisesti hyväksyisitte vain sellaisen lain, joka takaa kaikille naisille samanlaiset oikeudet hedelmöityshoitoihin samanlaisin ehdoin. Jos toisenlaista lakia esitetään eduskunnalle ja tuo lakiesitys menee eduskunnassa läpi, vaikuttaa siltä, ettei niitä henkilöitä, jotka ovat asiantuntijoita, mm. arkkiatri Pelkonen ja oikeuskansleri Nikula, ole kuunneltu - tällöin kysyn, miten se voi olla mahdollista ja miksi.

11.04.2002: Ajatuksia työssä jaksamisesta

Ohessa kirjoittamani kolumni työssä jaksamisesta ja keskinäisen kilpailun haitoista. Teksti on julkaistu Turun kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan (TuKY) Kyliste -lehdessä.

Huono omatunto - energiavampyyri
Onko hyvä työntekijä sellainen, joka pitää työpaikalla olemista tärkeämpänä kuin mitään muuta? Pitääkö niiden työntekijöiden potea huonoa omatuntoa, jotka kokevat perheen, ystävien tai harrastusten olevan työtä tärkeämpi asia? Jaksaako sellainen työntekijä pidemmän päälle antaa kaikkensa, joka potee huonoa omatuntoa tekemättömistä töistä tai vaikkapa siitä, että ei sairaana tullut töihin? Laman seurauksena ja työkulttuurin muuttuessa olemme oppineet, ettei kukaan voi olla varma työpaikastaan. Osittain tämän takia monilla työpaikoilla pyritään itse loistamaan saattamalla muita huonoon valoon. Paras työkaverisi on usein valitettavasti myös pahin kilpailijasi. Kilpailu työpaikoilla ja työpaikoista on kovaa. Samaan aikaan kun keskustellaan työajan lyhentämisestä työaika on käytännössä monilla venynyt kymmenen tai jopa kaksitoistatuntiseksi. Vaatimustasokin on kasvanut, kun pienemmällä työntekijä määrällä hoidetaan entisten lisäksi monet uudetkin tehtävät. Uuvuttavien työpäivien päätteeksi pitäisi sitten jaksaa aktiivisesti seurustella lähimmäisten kanssa ja osallistua kaikenlaisiin vapaa-ajan harrastuksiin. Sama ilmiö esiintyy myös omalla työpaikallani vaalien lähestyessä

Eduskunnassa vaalikuume nousee hitaasti, mutta varmasti. Olen jo huomannut ensimmäiset oireet itsessäni. Arkadianmäen työyhteisö on hyvä esimerkki äärimmilleen viedystä yksilöiden taistelusta pisteiden keräilyssä. Vaikka yhteistyöllä aivan varmasti saavutettaisiin parhaat lopputulokset, niin yleisön odotukset ja henkilöitynyt politiikka pakottaa meidät yksilösuorituksiin. Juuri hän, jonka kanssa minulla on eniten yhteistä on vaaleissa pahin kilpailijani. Tämä asetelma on omiaan vahingoittamaan yhteisiä ponnistuksiamme yhteisten päämääriemme saavuttamiseksi. Minusta on masentavaa kuunnella kollegoideni kertovan kuinka heidän elämänlaatunsa on laskenut kansanedustajaksi tulemisen jälkeen. He eivät enää uskalla pysähtyä nauttimaan elämästä. Koko ajan jokin ajaa heitä hurjalla vauhdilla eteenpäin paikasta toiseen ja asiasta toiseen. Perhe, ystävät ja muut lähimmäiset saavat ne ajan rippeet, jotka jäävät maakuntamatkoilta, seminaareilta, messuilta, torikahveilta tai ulkomaanmatkoilta. Päivittäisessä työssä välkkyy taustalla tulevat vaalit, jotka tuntuvat lähenevän huimaa vauhtia. Niin monta ihmistä pitäisi tavata ja niin moneen asiaan perehtyä, että vuorokauden 24 tuntia eivät koskaan tunnu riittävän. Fyysisiä läsnä- ja poissaolojamme mitataan erittäin tarkasti ja niistä tehdään tilastoja suurin otsikoin iltapäivälehtiin, mutta kuka välittää meidän henkisestä läsnä- tai poissaolostamme? Peloissamme yritämme vastata sitä kuvaa kansanedustajasta joka meistä on annettu, vaikka se ei aina tuntuisikaan niin rakentavalta. Jokaiselle suomalaiselle on hyödyksi, että eduskunta toimii tehokkaasti ja että saamme aikaan korkeatasoista ja tarkoituksenmukaista lainsäädäntöä. Tyhjä läsnäolo ja puhuminen puhumisen takia keskellä yötä tuottavat kyllä tilastomerkintöjä, mutta eivät välttämättä hyvää elämänsisältöä suomalaisille.

Useilla työpaikoilla haetaan tehokkuutta asettamalla työntekijät kilpailutilanteeseen toistensa kanssa. Periaatteessa pieni kilpailuhenki on varmaankin tuonut lisävipinää paikallaan polkeviin työyhteisöihin, mutta liikaa on liikaa. Kun toisten kanssa kilpaileminen estää hedelmällisen yhteistyön ja työkavereiden auttamisen, niin silloin ollaan väärillä raiteilla. Jokaisella tulisi olla oikeus tuntea itsensä tarpeelliseksi, mutta me tarvitsemme myös aikaa itsellemme ja perheillemme. Jos koko ajan tunnemme olevamme kilpajuoksijoita, niin emme koskaan pysty nauttimaan elämästä. Huono omatunto ei ole pidemmän päälle hyvä kannustin vaan energiavampyyri.

15.04.2002: Opintotukijärjestelmä täytti 10 vuotta

Olin tänään Åbo Akademin ylioppilaskunnan (ÅAS), Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) sekä Turun kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan (TuKY) tarjoamilla opintotuen 10-vuotiskahveilla ÅAS:n Kårenilla. Opintotukea ei ole korotettu 10 vuoteen ja ainoa muutos mikä on tehty on tehty laskusuuntaan. Mielestäni opintotuki tulisi sitoa indeksiin, jolloin korotus ei eriarvoistaisi opiskelijoita sen mukaan milloin sattuu opiskelemaan. Itse opiskelin kymmenen vuotta sitten kun opintotukea korotettiin ja järjestelmää muutettiin, joten olin todella onnellisessa asemassa. Mielestäni ketään ei voi nykyisessä työmarkkinatilanteessa pakottaa ottamaan kallista pankkilainaa jotta voisi saada päivittäisen leipänsä tai katon pään päälle, ei edes opiskelijoita, vaikka opiskelun kuinka näkisi investointina tulevaisuuteen. Työpaikat ovat jakautuneet todella epätasaisesti eri alojen ja aineiden kesken, eikä työllistyminen ole mitenkään varmaa, vaikka olisi useampikin korkeakoulututkinto.

15.04.2002: Hoitokoti Elina Laitilassa

Opintotukikahveilta lähdin Laitilaan tutustumaan hoitokoti Elinaan, jonne olin saanut kutsun. Hoitokoti olikin erittäin viihtyisä ja mukavan oloinen ja koinkin hyvin vahvasti, että kuntien ja yksityisten hoitokotien sekä vanhusten palvelutalojen soisi löytävän entistäkin paremmin ns. yhteisen sävelen vanhusten hoidossa. Ostopalvelumahdollisuuksia tulisi käyttää entistä enemmän, koska ei ole mitään järkeä rakentaa lisää kunnallisia hoitopaikkoja jos yksityisellä puolella on niitä vapaana ja ostopalvelumenetelmin voitaisiin taata turvallinen, inhimillinen ja hyvä hoito vanhuksille eikä se tulisi kunnalle yhtään kalliimmaksi.

18.04.2002: Lindénille kysymys opintotuesta

Esitin ministeri Suvi Lindénille tänään kyselytunnilla kysymyksen opintotuesta. Kysymys ja vastaus on ohessa. Muutenkin kyselytunnilla käytiin vilkasta keskustelua opintotuesta, muut puheenvuorot on nähtävissä sivulla www.eduskunta.fi (PTK 44/2002)

Janina Andersson /vihr :
Arvoisa rouva puhemies! Me kuitenkin kaikki vannomme myös elinikäisen oppimisen nimeen. Miksi on niin kauhean vakavaa ja pelottavaa, että ihminen opiskelee kauan maisterinpapereitaan?
Haluaisin kysyä:
Onko se niin paha asia, että on aktiivinen yhteiskunnallisesti, tekee työtä ja opiskelee ja se kestää vähän pitempään? Jos vertaa muihin eurooppalaisiin maihin, niissä voi mennä vuosi siihen, että valmis maisteri sopeutuu taas työelämään. Elikkä meillä on vähän eri tyyli olla aktiivisia jo opiskeluaikana.

Toinen asia: Kymmenen vuotta sitten, kun korotettiin opintotukea, opiskelin itse. Olin onnellinen, kun se juuri silloin korotettiin. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin pitäisi taas vähitellen tulla korotus. Olisiko parempi sitoa se indeksiin, että ei ole epätasa-arvoista riippuen siitä, milloin sattuu opiskelemaan, milloin se korotus tulee, sattuuko opiskelemaan juuri oikeaan aikaan?

Kulttuuriministeri Suvi Lindén:
Arvoisa puhemies! Uskon, että opiskelijat ihan hyvillä mielin periaatteessa opintotukijärjestelmän 10-vuotispäivää alkuviikosta juhlistivat, koska kymmenen vuotta tehtiin perustavaa laatua oleva uudistus, jossa selvästi aikaisemmin opintolainapainotteisesta siirryttiin opintorahapainotteiseen tukijärjestelmään. Tällä muutoksella saatiin aikaan kyllä aika suuri parannus opiskelijoitten asemaan. On toki selvää, että todellakin selvää tasokorotusta ei tähän opintorahaan ole tullut. Mutta niin kuin aikaisemmin totesin, useita muita täsmäkorotuksia liittyen opiskelijoitten ruokailuun, terveydenhuoltoon ja asumiseen on tämän kymmenen vuoden aikana tullut.

25.04.2002: Ministeri Mönkäreelle kysymys

Keskustelimme tänään kyselytunnilla paljon nesteytetyn maakaasun käytöstä. Suurimpana ongelmanahan ovat monet nähneet maakaasun ja Venäjän välisen yhteyden ja pelkäävät riippuvuussuhdetta. Suomessa rakennettavilla ja jo useassa maissa käytössä olevilla nestekaasutankkereilla tämä 'ongelma' ei enää olisi ongelma eikä myös kustannusten suhteen mahdoton asia. Ohessa kysymykseni ministeri Mönkäreelle ja hänen vastauksensa minulle. Eduskunnan www-sivuilla on nähtävissä koko keskusteluketju pöytäkirjassa 'PTK 49/2002 vp'.

Janina Andersson /vihr :
Arvoisa herra puhemies! Talousvaliokunnassa Masa-Yardsin toimitusjohtaja Eloranta kertoi meille, että vuonna 95 oli tutkittu kustannuksia ja sitä, miten tämä kannattaisi tehdä Suomessa. Hän kertoi, että sen jälkeen ovat todellakin tulleet alas nämä kustannukset reippaasti, ja myös, että on paljon paljon useampia tuottajamaita, tulee esimerkiksi Egyptistä ja Norjasta, läheltä meitä, niin että 1 200 megawattia saataisiin yhdellä kelluvalla satamalla ja yhdellä laivalla Norjasta ja kahdella laivalla monesta eri tuojamaasta. Olisiko syytä nyt tutkia uudestaan lng:n taloudellisuutta, koska on niin paljon, Norjassa 30 prosenttia, tullut hinta alas tänä aikana? Elikkä mitä tämä tarkoittaa Suomelle, kun meillä on uutta tietoa emmekä puhu pelkästään Venäjän maakaasusta ja meidän kaasumahdollisuutemme on paljon leveämpi? Tämä varmaan vaikuttaa meidän asenteeseemme kaasunkäyttöön ylipäätään.

Kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäre:
Arvoisa puhemies! Näyttää siltä, että nämä yhtiöt, jotka toimivat tällä alueella, esimerkiksi suunnittelevat lng-aluksia, hyvin aktiivisesti nyt selvittävät asiaa. Kuuluu nimenomaan näitten toimijoiden selvittää se, onko kannattavaa lähteä rakentamaan laivoja, näkevätkö he markkinat sellaisiksi, että nesteytetyllä maakaasulla tulee olemaan markkinoita. Ei kuulu millään tavalla valtiovallan tehtäviin tätä bisnespuolta selvittää, mutta hyvä, jos ovat jo tällaisia asioita tutkineet ja vielä talousvaliokunnallekin nämä asiat selvittäneet.

sivun alkuun