Itämeri - EU:n sisäinen meri
Ruoppauksesta aiheutuvien haittojen vähentäminen
Pilssivesien puhdistusjärjestelmän kehittämisestä
Avoin kirje HELCOM:lle Itämeren rehevöitymisestä
Itämeren suojeluohjelman seurantaryhmä ja TBT
Myrkkyongelmaa ei syytä väheksyä (TBT-aiheinen kirjoitus Helsingin Sanomiin yhdessä Heidi Hautalan kanssa)
Vastaus kirjalliseen kysymykseeni 302/2005 vp "Orgaanisten tinayhdisteiden pitoisuudet kaloissa
Kirjallinen kysymys "Ongelmajätteet meressä"
Kannanotto (Andersson&Brax): Laki vaatii veneiden käymäläjätetankkien tyhjentämistä - mutta tyhjennyspaikkoja on vaikea löytää
Vihreät kansanedustajat Janina Andersson & Tuija Brax Saaristomeren äärellä 5.8.2005: Kalanviljelyksessä siirryttävä terveellisempiin ja ympäristöystävällisempiin umpikassikaloihin - Itämeren ystävä ei syö avokassikalaa
Saaristomeren ystävä kiittää (mielipidekirjoitus Turun Sanomiin)
Voit lukea Janinan Itämeri-yhteistyötä käsittelevän gradun Pdf-muodossa tästä:
Miljösamarbete kring Östersjön; Polen och Ryssland som subjekt och objekt.
Itämeri - EU:n sisäinen meri
Euroopan suurin aavikko sijaitsee Itämeren pohjassa. Hapettomia pohjasyvänteitä peittää käärinliinan tavoin valkoinen rikkikerros. Itämeren levämassat ovat tulosta vuosikymmenien kuormituksesta. Myös meren tilan parantaminen edellyttää pitkäjänteisiä toimia. Seuraava vaihe Itämeren pelastamiseksi vaatii enemmän politiikkaa kuin tekniikka. Tekniset ratkaisut ovat tärkeitä, mutta Itämeren pelastaminen vaatii elintapojen muutosta. Maataloudesta peräisin oleviin typpi- ja fosforipäästöihin on saatava nopeaa muutosta. Suomen EU-sopimuksen yhteydessä hyväksytty maatalouden ympäristöohjelma on maamme kautta aikojen ylivoimaisesti suurin ympäristönsuojelun rahoitusjärjestelmä. Tämän ohjelman vaikutus ei kuitenkaan vastaa rahamäärien suuruutta, sillä kohtuuttoman suuri osa perustuesta on ohjautunut viljelijöiden suoraksi tulotueksi.
Yksittäiset viljelijät ovat sitoutuneet hyvin ympäristöohjelman ehtoihin. Vika on ohjelman rakenteessa, jossa ympäristöpolitiikka on jäänyt maatalouspolitiikan varjoon. Ympäristötuen ja maataloustuen välinen rajanveto pitää jatkossa selkiinnyttää. Se ei saa olla epämääräinen ja jopa eri viljelijäryhmiä eriarvostava.
Tukijärjestelmää tulee yksinkertaistaa ja parantaa porrastamalla tukitasot ympäristöperusteisesti, mikä kannustaisi viljelijöitä mahdollisimman korkeatasoiseen ympäristönsuojeluun. Tukien perusteiksi voitaisiin esimerkiksi asettaa tilakohtaiset ravinnetaseet, periaatteella mitä parempi tase, sitä korkeampi tuki.
Jos haluamme välttää Itämeren tukehduttamista, niin EU:n maatalouspolitiikan on nopeasti muututtava tähän suuntaan nyt, kun Puola ja Viro liittyvät jäseniksi. Olisi kohtalokasta Itämerelle mikäli nämä maat siirtyisivät kokonaan tehoviljelyyn. Näillä mailla on nyt edessään useiden vuosien siirtymäkausi, jonka aikana niitä tuetaan vähemmän, mutta myös vaaditaan vähemmän vesistönsuojelua kuin muilta.
Laaja luomutuotantoon siirtyminen olisi tehokas tapa parantaa Itämeren tilaa, koska se muuttaa viljelyprosessin lähelle luonnon ekologisia ehtoja. Siirtymistä luonnonmukaiseen tuotantoon tulee nopeuttaa lisäämällä siihen kohdistettavaa EU-tukea.
Jokainen meistä vaikuttaa ruokatottumuksillaan maatalouden ravinnepäästöihin. Suosimalla luomua, kasviksia, silakkaa ja lampaan lihaa autamme Itämerta.
Liikenne saastuttajana on selvinnyt kuin koira veräjästä rehevöitymisestä puhuttaessa. Kuitenkin liikenne on merkittävä typen oksidien päästölähde. Typen oksidit aiheuttavat sekä ympäristöongelmia että hengitystiesairauksia. Liikenteen osuus on lähes 50 prosenttia Suomen typpipäästöistä.
Ne poliitikot, jotka vaativat rohkeampia tekoja Itämeren puolesta, toivottavasti muistavat myös budjettia laadittaessa mitä tämä tarkoittaa. Joukkoliikenteen kilpailukyvyn parantaminen yksityisautoilua vastaan on oleellinen tapa estää Itämeren rehevöitymistä.
Jokainen meistä vaikuttaa liikkumistottumuksillaan liikenteen typpipäästöihin. Suosimalla polkupyörää, junaa ja linja-autoa autamme Itämerta.
Asutuskeskusten jätevesien typpiravinteiden poistoa tulisi lisätä tukemalla puhdistamo- ja viemäröintihankkeita nykyistä enemmän myös valtion budjetin kautta ympäristönsuojelutöinä. Samalla tulisi tiukentaa jätevesilupien ehtoja.
Kalankasvatuksen lupaehtoja tulee tiukentaa niin, että lupa irtoaa ainoastaan jos tekniikan avulla voidaan pitää huoli siitä, ettei rehevöitymistä tapahdu. Muun muassa kalan kasvattamista suljetuissa kasseissa on menestyksekkäästi kokeiltu Turunmaan saaristossa.
Soiden ojituksista on luovuttava kokonaan. Ja siellä missä jo olemassa oleva ojitus on osoittautunut hyödyttömäksi, ojat tulee tukkia ja suot ennallistaa. Kansainvälisessä yhteistyössä on muistettava, että Itämeri on nyt lähes EU:n sisämeri. Meidän tulee nostaa Itämeren pelastaminen yhdeksi päätavoitteeksemme. Tämä ei saa jäädä vain viralliseksi tavoitteeksi. Kauniit puheet vaikkapa typpipäästöjen vähentämisestä eivät merkitse mitään, jos seuraavassa hengenvedossa kannatetaan laajaa moottoritiesuunnitelmaa Baltian läpi sen sijaan että satsattaisiin rautatieverkostoon.
Itämeri ja varsinkin Suomenlahti ovat matalia, suljettuja ja haavoittuvia merialueita. Niiden valuma-alueilla Suomessa, Venäjällä ja Virossa asuu noin 20 miljoonaa ihmistä. Alueen suurimmat saastuttajat ovat rannikkovaltioiden maatalous, asutukset, liikenne, energiantuotanto ja teollisuus. Suomenlahden osalta Pietari on suurin yksittäinen kuormittaja. Olen ollut mukana neuvottelemassa ympäristörahoitusta Pietarin jätevesipuhdistuslaitoksen rakentamiseen. Tämän kaltaista yhteistyötä on jatkettava ja rahoitusta lisättävä.
Emme saa unohtaa, että Itämeren tämänkesäiset levämassat ovat tulosta vuosikymmenien kuormituksesta. Myös meren tilan parantaminen edellyttää pitkäjänteisiä toimia. Meren täydellinen toipuminen tulee kestämään 60-100 vuotta. Mutta silti myönteisiä merkkejä saattaa näkyä aikaisemminkin. Jos ravinnepäästöjä nyt radikaalisti vähennetään, rannikoiden ja saariston tila saattaa jo muutaman vuoden sisällä parantua ratkaisevasti.
Ruoppauksesta aiheutuvien haittojen vähentäminen
Jätin 18.09.2001 ruoppauksesta kirjallisen kysymyksen, vastaus tullee noin kolmen viikon päästä. Kysymys perusteluineen on ohessa.
Kirjallinen kysymys: Ruoppauksesta aiheutuvien haittojen vähentäminen
Eduskunnan puhemiehelle
Vesilain mukaan ruoppauksesta tai ruoppausmassojen sijoittamisesta ei saa aiheutua merkittävää luonnon kauneuden, ympäristön viihtyvyyden ja kulttuuriarvojen vähentymistä, vesiluonnon vahingollista muuttumista, vahinkoa kalastolle tai kalastukselle, vaikeuksia yleisen kulkuväylän käytölle eikä muuta haittaa yleisen tai yksityisen edun kannalta.
Jos tällaisia vahinkoja voi aiheutua, tulee ruoppaukseen hakea vesioikeuden lupa. Ruoppaaja on aina vastuussa kaikista aiheuttamistaan haitoista ja edunmenetyksistä. Vaikkei yllä olevia vahinkoja aiheutuisikaan, on ruoppaamisesta tehtävä ilmoitus. Tilanne ruoppauksen ilmoitusmenettelyn suhteen on nykyisellään ongelmallinen: ilmoitusvastuu on ruoppauksen toimeksiantajalla, eikä ruoppauksen toteuttajalla ole velvollisuutta tarkistaa, että ilmoitus on tehty tai ympäristölle mahdollisesti vahinkoa aiheuttavissa tapauksissa lupa vesioikeudelta on saatu.
Käytännössä nykyisen kaltainen tilanne on johtanut moniin tapauksiin, joissa ruoppauksen toimeksiantaja on laiminlyönyt ilmoitus- tai luvanhakumenettelyn, ja ruoppaaja on toimillaan aiheuttanut vahinkoa ympäristölle sekä mahdollisesti jonkun muun kuin ruoppauksen toimeksiantajan hallinnoimille maa- ja vesialueille. Monissa tapauksissa on syytä uskoa, ettei ruoppauksen toimeksiantajalla edes ole tietoa siitä, että ilmoitus ruoppauksesta pitää tehdä tai lupa hakea.
Ruoppausyritykset olisi velvoitettava ennen ruoppaukseen ryhtymistä tarkastamaan, että ilmoitus ruoppauksesta on tehty tai lupa kunnossa. Samoin olisi syytä perustaa valtuutetuista ruoppausyrityksistä rekisteri. Rekisteriin kuulumisen tulisi olla edellytyksenä sille, että ruoppaustoimintaa saa harjoittaa, ja rekisterissä pysymiseen edellytettäisiin sitä, että yritys on hoitanut moitteetta ruoppausilmoitusten ja -lupien tarkastuksen saamiensa toimeksiantojen osalta.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä ruoppauksen ilmoitus- ja luvanhakumenettelyn parantamiseksi ja mitä hallitus aikoo tehdä ruoppausyritysrekisterin perustamiseksi?
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001
Janina Andersson /vihr
Pilssivesien puhdistusjärjestelmän kehittämisestä
Valtiopäivät 1995: Kirjallinen kysymys 174
Eduskunnan Puhemiehelle
Pilssivesien puhdistamistarve suomalaisissa satamissa on selvitysten mukaan noin 50 000 tonnia vuodessa. Käytännössä kuitenkin vain Nesteen alukset purkavat pilssivetensä, noin 10 000 tonnia vuodessa, Sköldvikissä ja Naantalissa, joissa niiden käsittely on järjestetty asianmukaisesti. Suomalaisiin satamiin tulevat alukset eivät jätä pilssivesiään puhdistettavaksi Suomeen nykyisen järjestelmän kalleuden vuoksi. Käsittely Riihimäellä rahteineen maksaa esimerkiksi Turusta noin 1 300-1 500 mk/tonni. Ekokem käsittelee pilssivedet lähinnä polttamalla ne prosessissaan. Koska pilssivesissä on yli 95 % vettä, polttaminen vaatii runsaasti kallista energiaa. Valtio kerää voiteluöljyjen hinnoissa 20 miljoonaa markkaa vuodessa pilssivesien puhdistamista varten. Raha menee Riihimäen ongelmajätelaitokselle, joka kuitenkaan ei käsittele pilssivesiä kuin vähäisessä määrin. Ruotsissa kirjattiin viime vuonna kiellettyjä tankkien huuhteluita merellä yli 400. Alalla on alkanut esiintyä villejä yrittäjiä, jotka ottavat pilssivesiä vastaan halpaan hintaan ja päästävät pelkän öljyn erottamisen jälkeen "kirkkaan", mutta kaikki liuenneet haitalliset aineet sisältävän veden kaupunkien viemäreihin. Ympäristötekniikka kehittyy koko ajan, mutta pilssivesien kohdalta tilanne on Suomessa jumiutunut nykyisen systeemin jäykkyyteen. Edellä olevan perusteella ja valtiopäiväjärjestyksen 37 §:n 1 momenttiin viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mitä Hallitus aikoo tehdä toimivan pilssivesien puhdistusjärjestelmän rakentamiseksi?
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 1995
Janina Andersson
Eduskunnan Puhemiehelle
Valtiopäiväjärjestyksen 37 §:n 1 momentissa mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva Puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja J. Anderssonin näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen n:o 174:
Mitä Hallitus aikoo tehdä toimivan pilssivesien puhdistusjärjestelmän rakentamiseksi?
Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa:
Satamien velvollisuudesta huolehtia aluksilla syntyvien jätteiden vastaanotosta säädetään laissa aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä eli ns. alusjätelaissa (300/79). Lain velvoitteet perustuvat merenkulun ympäristönsuojelua koskevaan kansainväliseen MARPOL 73/78 yleissopimukseen (SopS 51/83) ja Itämeren suojelua koskevan Helsingin sopimuksen (SopS 11-12/80) liitteeseen IV.
Pilssivesien ja muiden alusperäisten jätteiden vastaanotto ja asianmukainen käsittely tuottaa vaikeuksia kaikkialla maailmassa. Vastaanottojärjestelmien tarjonnassa, toimivuudessa, käyttömaksuissa ja vastaanotettujen jätteiden käsittelyssä on huomattavia eroja sekä eri satamien että maiden välillä. Suomessa on todettu esiintyvän kirjallisessa kysymyksessä tarkoitettuja ongelmia. Myös muiden alusjätteiden vastaanotto on ollut odotettua vähäisempää. Itämeren alueen valtiot ovat viime vuosina havainneet valvontalennoillaan noin 600-800 öljypäästöä vuodessa. Vain pienessä osassa näistä tapauksista päästö on voitu yhdistää tiettyyn alukseen ja vain poikkeustapauksissa päästöön syyllistynyt on tuomittu rangaistukseen.
Suomi on noudattanut alusjätteiden käsittelyssä laajalti hyväksyttyä "aiheuttaja maksaa" -periaatetta. Tämä periaate on hyväksytty myös Itämeren suojelukomissiossa eli Helsingin komissiossa ja se sisältyy yhtenä perusperiaatteena uusittuun, vuoden 1992 Helsingin sopimukseen. Suomen korkea kustannustaso johtuu siitä, että ongelmajätteiksi luonnehdittavien pilssivesien käsittelytaso on kansainvälisesti vertaillen varsin korkea, ja siitä, että Suomi ei eräiden muiden maiden tapaan subventoi voimakkaasti alusjätteiden käsittelykuluja. Valtio on jo aikaa sitten luopunut kunnallisten satamamaksujen sääntelystä ja valvonnasta, joten on kunkin satamakaupungin oma asia, miten aluksista peräisin olevien jätteiden käsittelyn kustannukset katetaan. Valtio perii öljyjätemaksusta annetun lain (894/86) nojalla öljyjätemaksua noin 20 miljoonaa markkaa vuodessa voiteluaineen maahantuojilta ja valmistajilta, jotka siirtävät maksun voiteluaineen hintaan kuluttajan eli voiteluainejätteen tuottajan maksettavaksi. Öljyjätemaksukertymää käytetään öljyjätteiden, pääasiallisesti voiteluainejätteiden, jätehuoltokustannusten kattamiseen siten kuin öljyjätemaksuina kertyvien varojen käytöstä annetusta valtioneuvoston päätöksessä (446/87) on määrätty. Öljyjätemaksukertymästä myönnetty avustus ei päädy Riihimäen ongelmajätelaitokseen, vaan öljyjätteiden keräämistä, esikäsittelyä ja käsittelyä harjoittavien yritysten ja kuntien kustannusten maksamiseen. Öljyjätemaksu on siis etukäteen voiteluaineesta peritty jätehuoltomaksu. Ympäristöministeriön asettaman satamien jätehuoltoa selvittäneen työryhmän vuonna 1987 tekemien ehdotusten mukaisesti öljysuojamaksukertymästä on jonkin verran tuettu laivojen öljyjätteiden keräilyn kustannuksia. Pilssivesien käsittelykustannukset Ekokem Oy Ab:n laitoksessa eivät suinkaan ole kysymyksessä esitetyn suuruiset (1 300-1 500 mk/t), vaan noin 250 mk/t.
Alusjätteiden vastaanotto ja käsittely ovat voimakkaan kehitystyön kohteina sekä kansainvälisessä merenkulkujärjestössä IMO:ssa että HELCOM:ssa. IMO:ssa on hiljattain laadittu alusjätteiden vastaanottolaitteistojen käsikirja. Helsingin komissiossa on valmisteltu aluksista peräisin olevien jätteiden vastaanottoa koskevaa strategiaa, joka hyväksyttäneen maaliskuussa 1996 pidettävässä komission vuosikokouksessa. Ympäristöministeriö aikoo edustaja J. Anderssonin kysymyksessä tarkoitettujen seikkojen johdosta ja huolehtiakseen Helsingin komission tulevien suositusten toimeenpanosta asettaa työryhmän selvittämään tätä asiaa. Työryhmän tulee selvittää, ovatko alusten öljy- tai kemikaalipitoisten jätevesien vastaanottamisesta Suomen eri satamissa veloitetut kustannukset kaikin osin asianmukaisia kun niitä verrataan tällaisten ongelmallisten jätevesien käsittelytarpeeseen ympäristönsuojelun kannalta kestävällä tavalla. Työryhmän tulee lisäksi selvittää, miten aluksilta perittäviä nykyisiä korkeita käsittelymaksuja voitaisiin alentaa. Työryhmän tulee myös selvittää alusten tarkastusten suorittamista, tarkastuksissa todettujen puutteiden kansainvälistä ilmoittamista ja ilmoitusten seuraamuksia. Työryhmän tulee lisäksi selvittää teknisen valvontatoiminnan tehostamistarvetta sekä mahdollisuuksia parantaa tiedotusta ja valistusta päästöjen haitoista ja laittomien päästöjen seuraamuksista. Edelleen työryhmän tulee selvittää, miten todettujen laittomien öljypäästöjen syyttämismenettelyä voitaisiin tehostaa ja oikeudellisia seuraamuksia tiukentaa.
Helsingissä 13 päivänä lokakuuta 1995
Ympäristöministeri Pekka Haavisto
Till Riksdagens Talman
I den ordning 37 § 1 mom. riksdagsordningen anger har Ni, Fru Talman, till vederbörande medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsman J. Andersson undertecknade spörsmål nr 174:
Vad ämnar Regeringen göra för att bygga upp ett fungerande system för behandling av slagvatten?
Såsom svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande:
Lagen om förhindrande av vattnens förorening, förorsakad av fartyg (300/79), den s.k. fartygsavfallslagen, stadgar om hamnarnas skyldighet att omhänderha mottagningen av det avfal som uppstår ombord på fartyg. Lagens förpliktelser bygger på den internationella MARPOL 73/78 -konventionen om miljövård inom sjöfarten (FördrS 51/83) och på bilaga IV till Helsingforskonventionen (FördrS 11-12/80) om skydd av Östersjöområdets marina miljö. Mottagning och vederbörlig behandling av slagvatten och annat avfall från fartyg orsakar svårigheter överallt i världen. Utbudet på mottagningsanordningar, deras funktion, avgifterna och behandlingen av avfallet företer avsevärda skillnader såväl mellan olika hamnar som mellan olika länder. Sådana problem som avses i spörsmålet har konstaterats förekomma i Finland. Också mottagningen av annat fartygsavfall har till volymen visat sig mindre än väntat. Staterna i Östersjöområdet har under de senaste åren vid övervakningsflygningar konstaterat 600-800 oljeutsläpp årligen. Bara i ett litet fåtal av dessa fall har utsläppet kunnat bindas till ett bestämt fartyg, och bara i undantagsfall har den som gjort sig skyldig till utsläppet dömts till straff. Finland har i behandlingen av fartygsavfall tillämpat den vedertagna principen om att förorenaren betalar. Denna princip har också antagits av kommissionen för skydd av Östersjöområdets marina miljö, dvs. Helsingforskommissionen, och den är en av de bärande principerna i 1992 års reviderade Helsingforskonvention. Den höga kostnadsnivån i Finland beror på att slagvatten klassas som problemavfall, och behandlingen här ligger på en internationellt sett mycket hög nivå; dessutom subventionerar Finland inte kostnaderna för behandlingen av fartygsavfallet, vilket många andra länder gör. Staten har för länge sedan avvecklat regleringen och övervakningen av de kommunala hamnavgifterna, och nu kommer det an på de enskilda hamnstäderna att sköta om att och hur kostnaderna för behandlingen av fartygsavfall täcks. Staten uppbär med stöd av lagen om oljeavfallsavgift (894/86) årligen ca 20 miljoner mark av importörer och tillverkare av smörjmedel. Dessa för över avgiften i smörjmedelspriserna så att det är konsumenten, dvs. den som producerar oljeavfallet, som betalar den. De medel som flyter in i oljeavfallsavgifter används till att täcka kostnaderna för behandlingen av oljeavfall, huvudsakligen från smörjmedel, så som statsrådets beslut om användningen av de medel som inflyter i oljeavfallsavgifter (446/87) förordnar. De bidrag som beviljas ur de insamlade medlen går inte till problemavfallsanläggningen i Riihimäki utan till betalning av de kostnader som företag och kommuner orsakas av insamling förbehandling och behandling av oljeavfall. Oljeavfallsavgiften är alltså en avfallsbehandlingsavgift som redan i förväg bärs upp för smörjmedel. Enligt förslag år 1987 av en arbetsgrupp som miljöministeriet tillsatte för att undersöka avfallshanteringen i hamnarna har också en del av dessa medel gått till att stöda insamlingen av oljeavfall från fartyg. Kostnaderna för behandlingen av slagvatten på Ekokem Oy Ab uppgår nog inte till vad som anförs i spörsmålet (1 300-1 500 mk/t) utan till ca 250 mk/t.
Mottagningen och behandlingen av fartygsavfall utvecklas som bäst såväl inom internationella sjöfartsorganisationen IMO som inom HELCOM. IMO har nyligen utarbetat en handbok för mottagningsanordningar för fartygsavfall. Helsingforskommissionen har lagt upp en strategi för mottagningen av fartygsavfall, som torde godkännas vid kommissionens årsmöte i mars 1996. Miljöministeriet avser att tillsätta en arbetsgrupp för att utreda de fakta som avses i riksdagsman J. Anderssons spörsmål och för att se till verkställigheten av Helsingforskommissionens kommande rekommendationer. Denna arbetsgrupp skall undersöka om de kostnader som olika hamnar i Finland bär upp för mottagning av olje- eller kemikaliehaltigt avloppsvatten från fartyg till alla delar ligger på en saklig nivå jämfört med behovet att behandla sådant problemavloppsvatten på ett ur miljösynvinkel hållbart sätt. Arbetsgruppen skall dessutom undersöka hur det vore möjligt att sänka de nuvarande höga behandlingsavgifter som bärs upp av fartyg. I fråga om övervakningen av utsläppen skall arbetsgruppen undersöka hur fartygen besiktas och hur anmälningar om vid besiktningen konstaterade brister meddelas internationellt samt vilka påföljder sådana anmälningar har. Arbetsgruppen skall vidare undersöka behovet att effektivera den tekniska övervakningen och möjligheten att förbättra informationen och upplysningen om skadeverkningarna av utsläpp och påföljderna för olagliga utsläpp. Vidare skall arbetsgruppen undersöka på vilket sätt åtalsförfarandet vid olagliga oljeutsläpp kan effektiveras och de juridiska påföljderna göras strängare.
Helsingfors den 13 oktober 1995
Miljöminister Pekka Haavisto
Avoin kirje HELCOM:lle Itämeren rehevöitymisestä
Ohessa avoin kirjeeni Itämeren komissiolle eli HELCOM:lle (The Helsinki Commission). HELCOM:n tehtävänä on suojella Itämeren meriympäristöä saastumiselta. Järjestössä ovat mukana Suomi, Ruotsi, Tanska, Saksa, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Venäjä sekä EU. Kirjeessä viitattu polttopistelista tarkoittaa HELCOM:n Itämeren kuormittajien HOTSPOTS-listaa, johon tähän päivään asti on aivan syystä kuulunut muun muassa Saaristomeren ja Ahvenanmaan kalankasvatuslaitokset.
Kalankasvatus rehevöittää edelleen Itämerta
Avoin kirje HELCOM:lle
Olen ymmärtänyt että te tänään tai huomenna otatte kantaa Suomen ympäristöministeriön esitykseen kalankasvatuslaitosten poistamisesta Itämeren kuormittajien polttopistelistalta. Julkisuudessa syyksi tähän poistamisen on ilmoitettu, että kalankasvatukselta saataisiin näin poistettua julkisen häpeän leima.
Olen erittäin huolissani näistä Suomen valtion pyrkimyksistä, ja vetoan nyt teihin, että vähintään ottaisitte aikalisän ennen kuin teette tällaisen päätöksen. En ole nähnyt yhtään tutkimusta, joka antaisi aiheen poistaa kalankasvatukselta sen ympäristöä, erityisesti Itämerta, suuresti kuormittavan leiman.
Suomalaiset merentutkijatkin vastustavat voimakkaasti näitä Suomen valtion pyrkimyksiä. Ennen kuin teette päätöksenne toivon, että ehditte tutustua suomalaisten merentutkijoiden näkemyksiin aiheesta. Tiedoksenne haluaisin vielä kertoa, että Suomessa on vähän aikaa sitten vaihtunut ympäristöministeri. Tästä johtuen on tämän ministerivaihdoksen yhteydessä ehkä vahingossa päässyt läpi ehdotus, jota ei ole kunnolla analysoitu eikä kaikkia asiaan liittyviä asiantuntijaosapuolia ole kuultu.
Helsingissä 18.11.2002
Janina Andersson
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Itämeren suojeluohjelman seurantaryhmä ja TBT
7.09.2004 Tänään olin ympäristöministeriön Itämeren suojeluohjelman seurantaryhmän kokouksessa. Puhuimme mm. maatalouden ympäristötuista. Ongelmana niiden suhteen on ollut, että maanviljelijät eivät oikein ole löytäneet tukia ja ottaneet niitä omakseen, ja tukia onkin haettu suhteellisen vähän siihen nähden, miten paljon tukirahaa olisi myönnettävissä. Lähemmän tarkastelun tuloksena on löydetty syyksi pikemminkin puutteet tuen markkinoinnissa kuin se, etteikö tuki tulisi maanviljelijöille tarpeen. Varsinais-Suomen alueelle on tukia haettu erityisen paljon, kun taas Uusimaa on alue, jolle tukia on haettu erittäin vähän. Vuokraviljelijät ovat yksi erityisryhmä, joka ei ole kovin halukas hakemaan tukia, koska eivät omista sitä maata, jota viljelevät. Heillä siis saattaa olla motivaatio-ongelmia sitoutua pidempiin projekteihin, kun eivät tiedä viljelevätkö enää sitä maata tulevina vuosina, mille hakisivat tukea. Monet viljelijät saattavat myös suhtautua hieman epäluuloisesti koko EU-tukijärjestelmään, eivätkä osaa tai halua hakea tukea siitä syystä.
Kysyin kokouksessa kalankasvatustuista, että onko niille kalankasvattajille, jotka siirtyvät käyttämään uutta tekniikkaa, tulossa mitään ympäristötukia, mutta en saanut vastausta ministeri Enestamilta kysymykseeni.
Kysyin myös Enestamilta sitä, onko sedimenttien ruoppaus- ja läjitysohjeessa määriteltyyn tributyylitinan (TBT) raja-arvoon vaikuttanut Vuosaaren taloudellinen merkittävyys, ja ministeri suivaantui minulle tästä kysymyksestä. Hän koki sen ilmeisesti vihjailevana ja epämiellyttävänä, mutta tarkoituksenani oli vain tiedustella asiaa ja selvittää mahdollista syy-seuraus -suhdetta, joka väistämättä tuli mieleeni.
TBT-arvojen määrittäminen elää koko ajan. Muut Itämeren alueen EU-maat tulevat varmasti lähiaikoina asettamaan omia ohjausarvojaan, eli saattaa hyvinkin olla, että Suomi tarkkailee muiden maiden toimia ja muuttaa arvoja vielä itsekin.
Tributyylitina (TBT)
Laivoissa on maailmanlaajuisesti 1960-luvulta alkaen käytetty kiinnittymisenestomaaleissa orgaanisia tinayhdisteitä ja erityisesti tributyylitinaa TBT, joka on osoittautunut haitalliseksi erityisesti vesieliöille. Saksalaistutkimusten mukaan 20 mikrogramman pitoisuus pohjasedimentissä voi Itämeren kotiloissa muuttaa eläimiä niin, että naarasyksilöille kasvaa koiraan sukuelimet. Eläinkokeiden perusteella TBT:n pahimmat tiedossa oleva haitat nisäkkäille ovat immuunijärjestelmää heikentävä vaikutus ja neurotoksisuus (haitallinen vaikutus hermostoon). Myös kalatutkimusten perusteella on tehty havaintoja, että hormonaaliset toiminnot häiriintyvät samaan tapaan kuin kotiloillakin. On mahdollista, että TBT:llä on samantyyppinen hormonitoimintaa häiritsevä vaikutus myös nisäkkäissä. Siksi TBT:n käyttöä on pyritty rajoittamaan. Tributyylitinan tiedetään estävän soluissa aromataasi-entsyymin toimintaa, mikä muuttaa elimistössä mieshormoneja naishormoniksi, estrogeeniksi. Kalojen "miehistyminen" johtuu juuri siitä, että estrogeenia ei synny riittävästi. Naaraskalojen sukupuoli kehittyy väärään suuntaan. Tämä vaikutusmekanismi tekee tributyylitinasta potentiaalisen hormonihäirikön, myös ihmisen sikiön kehitykselle, jos altistuminen on hyvin voimakasta.
Ruissalon länsipuolella pohjissa on mitattu jopa 183 mikrogramman pitoisuus. Pohjois- ja Keski-Airistolla pitoisuudet olivat lähes 70 mikrogrammaa. Kymmenestä havaintoasemasta yhdeksällä HELCOM:n haitattomuustaso (3 mikrogrammaa/kg) ylittyi. Tributyylikartoitus tehtiin kesällä 2002 Turun sataman läjitystoimintaa valvovan asiantuntijaryhmän aloitteesta.
Maailman terveysjärjestö (WHO) on ehdottanut tributyylitinaoksidille päivittäisen hyväksyttävän maksimiannoksen tasoksi ihmiselle 0,25 mikrogrammaa/kg ruumiinpainon kiloa kohti vuorokaudessa. Lähde: Kansanterveyslaitos; Kansan Uutiset 5.11.2003, s. 3
Myrkkyongelmaa ei syytä väheksyä (TBT-aiheinen kirjoitus Helsingin Sanomiin yhdessä Heidi Hautalan kanssa)
Yritimme Heidin kanssa saada oheista kirjoitusta läpi, mutta sitä piti lyhentää aika lailla. Laitan tänne sen kutakuinkin alkuperäisen version. Lyhennetty versio julkaistiin 5.4.2005. Siihen taas Helsingin Satama kirjoitti vastineen 14.4.2005, se on löydettävissä HS:n arkistosta.
Elintarvikevirasto kehotti 23.2.2005 kansanedustaja Janina Anderssonille (vihr.) antamassaan lausunnossa välttämään Vuosaaren satama-alueelta pyydettyjen kalojen käyttämistä ravinnoksi niissä todettujen orgaanisten tinayhdisteiden vuoksi ja vähentämään lähialueilta kalastusta ainakin ruoppauksen ajaksi ja mahdollisesti myös jatkossa, kun tilanteesta saadaan uutta tutkimustietoa.
Orgaanisten tinayhdisteiden (mm. TBT ja TPT) on todettu aiheuttavan lisääntymiskyvyttömyyttä ja hormonitoiminnan häiriöitä, vaurioittavan vastustuskykyä ja altistavan syövälle. Korkeita haitta-ainepitoisuuksia sisältäviä kalanäytteitä oli kerätty mm. Kalkkisaaren selältä. Todetut pitoisuudet ovat niin korkeita, että Elintarvikeviraston mukaan on vaara, että kalaa paljon ravinnossaan käyttävien kuluttajien saantimäärät helposti ylittävät orgaanisille tinayhdisteille hyväksytyn päivittäisen annoksen. Elintarvikevirasto katsoi, että kalastuksesta tulisi pidättäytyä, kunnes sataman lähivesiltä pyydetyn kalan orgaanisten tinayhdisteiden pitoisuuksista saadaan lisää tutkimustietoa.
Helsingin satama kiisti, että kalojen syömisessä olisi mitään ongelmia vedoten uusimpien omien kalanäytteidensä antamiin tuloksiin (HS 10.3.2005). Selvitys, johon satama ilmeisesti viittaa, ei kuitenkaan tue huoletonta asennetta. Siinä kerrotaan, että kalanäytteitä kerättiin sataman toimesta vuoden 2004 elo- ja lokakuussa TBT- ja TPT-pitoisuuksien määritystä varten Helsingin vesialueilta. Tutkimusmenetelmiä kuvaa, että kumpanakin ajankohtana "pyrittiin saamaan" viisi kappaletta ahvenia, kuhia ja kampeloita satamatyömaan läheisyydestä sekä kahdelta vertailualueelta. Elokuun pyyntiyritys kuitenkin epäonnistui varsinkin kampeloiden ja kuhien osalta. Lokakuussa pyydettiin vakionäytekalojen lisäksi viisi haukea.
Kun haitta-ainemäärityksiä verrattiin lokakuussa 2003 ja elo-syyskuussa 2004 paikkauskollisen hauen lihassa TPT-pitoisuudet todettiin varsin korkeiksi. Muista lajeista poiketen hauki viihtyy pienellä alueella ja indikoi siksi erinomaisesti alueen olosuhteiden muutoksia. Vastaavaan tulokseen päädyttiin myös toisessa lokakuussa 2004 suoritetussa tieteellisesti pätevässä selvityksessä.
Silmiin pistävää sataman omassa selvityksessä on, että turvallisen kalan syönnin raja määritettiin siinä Elintarvikeviraston omaksumasta laskentatavasta poikkeavasti, ilman TPT-pitoisuuksia.
TPT-pitoisuudet ovat yhtä olennainen osa ongelmaa kuin TBT. Siksi hämmästelemme, että satama on tehnyt omat johtopäätöksensä vain yhden tinayhdisteen mittausten perusteella.
Sataman väite kalojen syöntikelpoisuudesta herättää lukuisia kysymyksiä. Mieleen palautuu, että jo vuonna 1995 ympäristövaikutusten alustavassa arvioinnissa vertailtaessa Vuosaarta ja Kirkkonummen Pikkalaa sataman mahdollisina sijoituspaikkoina varoitettiin nimenomaan sedimenttimyrkyistä. Myös Merentutkimuslaitos huomautti asiasta 17.10.1997. Tästä huolimatta Helsingin satama törmäsi TBT-ongelmaan ikään kuin yllätyksenä. Kaiken lisäksi myrkkyongelmaan ei olisi ehkä lainkaan havahduttu, elleivät yksityiset tahot olisi omalla kustannuksellaan teettäneet selvityksiä! Tässä vaiheessa ruoppaukset olivat jo käynnistyneet lainvastaisesti. Vuosaaren sataman rakentamista on markkinoitu ympäristöystävällisyyden lippulaivana. Myrkkyongelman väheksyntä kertoo jostain aivan muusta.
Suomen ylin elintarviketurvallisuutta valvova viranomainen on Elintarvikevirasto. On käsittämätöntä, jos sen lausunto sivutetaan vastoin parempaa tietoa. Kenellä on vastuu siitä, että ihmisten terveyttä ja ympäristöä vaarannetaan tällä tavoin? Epätietoisuus on omiaan myös vaikeuttamaan kalastajien elinkeinoa.
Heidi Hautala puheenjohtaja
Janina Andersson
Vihreä eduskuntaryhmä
Vastaus kirjalliseen kysymykseeni 302/2005 vp "Orgaanisten tinayhdisteiden pitoisuudet kaloissa"
Ohessa kirjallinen kysymykseni, jonka jätin 8.4.2005 ja siihen 29.4.2005 tullut vastaus maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaojalta
Janina Andersson/vihr ym.
KIRJALLINEN KYSYMYS 302/2005 vp
Orgaanisten tinayhdisteiden pitoisuudet kaloissa
Kansanedustaja Janina Andersson (vihr) pyysi Elintarvikevirastolta lausuntoa Vuosaaren edustalta pyydettyjen kalojen syömäkelpoisuudesta liittyen niiden huolestuttavan suuriin orgaanisten tinayhdisteiden pitoisuuksiin. Elintarvikevirasto katsoi 23.2.2005 päivätyssä vastauksessaan, että satama-alueelta ruoppaus- ja rakennustöiden aikana pyydettyä kalaa ei tule käyttää ravinnoksi ja että lähialueilta kalastusta tulisi vähentää ainakin ruoppausten ajaksi ja mahdollisesti myös jatkossa, kun tilanteesta saadaan uutta tutkimustietoa. Todetut pitoisuudet ovat niin korkeita, että Elintarvikeviraston mukaan on vaarana, että kalaa paljon ravinnossaan käyttävien kuluttajien tinayhdisteiden saantimäärät helposti ylittävät orgaanisille tinayhdisteille hyväksytyn päivittäisen annoksen.
Jo vuonna 1995 ympäristövaikutusten alustavassa arvioinnissa vertailtaessa Vuosaarta ja Kirkkonummen Pikkalaa sataman mahdollisina sijoituspaikkoina varoitettiin nimenomaan sedimenttimyrkyistä mukaan lukien tinayhdisteet. Myös Merentutkimuslaitos huomautti asiasta 17.10.1997. Tästä huolimatta Helsingin satama törmäsi TBT-ongelmaan ikään kuin yllätyksenä. Asiaan havahduttiin vasta yksityisten tahojen teettämiä selvityksiä koskevan tiedotustilaisuuden jälkeen ja näiden tahojen vedottua ympäristöviranomaiseen selvitystensä pohjalta. Yksityiset ihmiset maksoivat itse myös näiden näytteiden tutkituttamisen saksalaisessa pätevässä ja riippumattomassa laboratoriossa.Vuosaarta koskevassa lausuntopyynnössään Andersson toi esiin, että korkeat orgaanisten tinayhdisteiden pitoisuudet eivät koske vain Vuosaarta, vaan sama ongelma on havaittu myös muualla rannikollamme, esimerkiksi Turun, Naantalin ja Rauman merialueilla.
Ongelma on nyt paljastumassa koko laajuudessaan, ja on erittäin huolestuttavaa, että Pohjois-Airiston kaloista on uusimpien tutkimustulosten mukaan mitattu vielä huomattavasti suurempia tinayhdistepitoisuuksia kuin Vuosaaren edustalta! Tästä seuraa, että koko Turun ympäristön vesialueiden kalastuselinkeino on vaarassa, ja sama tilanne voi olla muuallakin Suomessa.
Erikoistutkija Harri Helminen Lounais-Suomen ympäristökeskuksesta on todennut, että Pohjois-Airiston kaloista on nyt mitattu niin hälyttäviä määriä tributyylitinaa, että 60-70 gramman annos kalaa päivässä ei saisi ylittyä. Päivittäinen ruoka-annos ylittyy helposti. Helminen perustaa arvionsa Maailman terveysjärjestön WHO:n normiin, jonka mukaan ihminen saa syödä ravinnossaan korkeintaan 0,25 mikrogrammaa tributyylitinayhdisteitä painokiloaan kohden vuorokaudessa. Euroopan unionin valmisteilla olevan vesipuitedirektiivin mukaan kilossa kalaa saa olla korkeintaan 15 mikrogrammaa tributyylitinaa. (lainattu: KU 24.3.2005)
Euroopan ruokaturvallisuusviranomainen (EFSA) on arvioinut orgaanisia tinayhdisteiden riskejä, ja kuten Elintarvikeviraston lausunnossakin todetaan, EFSA pitää tärkeänä turvallisuusarvioinnissa, että WHO:n rajaan lasketaan TBT-yhdisteiden lisäksi mukaan myös havaitut dibutyylitina- (DBT), trifenyylitina- (TPhT) sekä dioktyylitina (DOT)-yhdisteet ja että näiden yhteisvaikutukset otetaan riskinhallinnassa huomioon. EFSA:n mukaan 60-kiloinen henkilö voi altistua kaikille näille yhdisteille yhteensä päivittäin korkeintaan 15 mikrogramman verran. EFSA:n viralliset kalojen myrkkyraja-arvot ovat juuri tekeillä.
Airiston pohjoispäästä otetuissa näytteissä mateella tinapitoisuus on ollut korkeimmillaan 300 mikrogrammaa. Antaessaan Vuosaaren kalan syöntirajoituksen Elintarvikeviraston perusteena olivat kaloissa todetut jonkin verran yli 100 mikrogramman maksimipitoisuudet. "Pitoisuudet Airistolla ovat kymmenen tai kaksikymmentä kertaa korkeampia kuin EU on ehdottamassa", Helminen sanoo. EU ei ole vielä antanut raja-arvoja kalojen sisältämille tinayhdisteille, mutta lihatuotteissa trifenyylitinan enimmäispitoisuusraja on 50 mikrogrammaa kilossa. Unioni on päättänyt dioksiinien korkeimmista sallituista pitoisuuksista kaloissa. Silakan dioksiinipitoisuudet ylittävät EU:n direktiivin raja-arvot, mutta Suomella on mahdollisuus kalastaa erityisluvalla vuoden 2006 loppuun. Helminen haluaa painottaa, että velvoitetarkkailussa saadut tinojen pitoisuudet perustuvat pieneen otokseen, joka on tehty verrattain suppealla alueella. Hän pitää nyt saatuja tuloksia kuitenkin huolestuttavina. Mateen lisäksi korkeita pitoisuuksia on todettu kuhassa ja ahvenessa. "Todennäköisesti tämä on muidenkin satamien ongelma", tutkija arvioi. Turun satama on läjittänyt vuosikaudet edustaltaan ruoppaamiaan massoja Airiston selälle." (lainattu: KU 24.3.2005)
Turun Sanomissa 5.4.2005 Helminen toteaa, että esimerkiksi Elintarvikevirasto voisi ottaa asian tutkittavakseen mutta että se saattaa vaatia ulkopuolista painostusta. "Vuosaaren sataman asia otettiin Elintarvikevirastossa esille vasta, kun asiasta oli tehty eduskunnassa kysely", Helminen sanoo.
Mielestämme tilanne on nyt niin vakava, että aloitteen jatkotoimenpiteistä pitäisi tulla hallitukselta, eikä se saa olla yksittäisten kansanedustajien tai kansalaisten varassa. Siksi olemme tehneet tämän kirjallisen kysymyksen hallitukselle. Toivomme, että hallitus vastaa, miten se aikoo nyt ripeästi selvittää ongelman laajuuden ja huolehtia mahdollisista kalastuskielloista rajoitetuilla alueilla, sekä miten aiotaan korvata kalastajille heidän menetyksensä ja pyrkiä kunnostamaan pilaantuneet sedimentit.
Jos syöntirajoituksiin joudutaan turvautumaan, tulee mielestämme kalastajille maksaa korvauksia samalla tavoin kuin maksetaan hyljetuhoista tai poronhoitajille petovahingoista. Vaadimme, että ensi kesänä otetaan riittävästi kalanäytteitä, jotta ongelman suuruus saadaan kartoitettua. On tiedettävä, mitä ja mistä pyydystettyjä kaloja voidaan syödä ja mitä ei. Airisto ja sinne johtavat salmet ovat ammattikalastukselle tärkeitä sameita vesiä, joissa kuha viihtyy. Merkittävä osa Suomen kuhasaaliista tulee lounaisrannikolta.
Ihannetilanne olisi tietenkin, että alkuperäinen saastuttaja maksaa. Valtion pitääkin karhuta korvaukset saastuttajilta jälkikäteen, mutta valtion tulee kuitenkin aloittaa kunnostustyöt ja korvausten maksaminen viivytyksettä.
Sekä kuluttajien mielenrauhan että kalastajien elinkeinon säilyttämiseksi tulee saastuneet alueet, joiden kalaa ei voi syödä, merkitä ja rajata ns. Hotspot-alueiksi, ja tästä tulee tiedottaa selkeästi. Vain näin voidaan varmistaa se, että ihmiset uskaltavat syödä turvallisin mielin kalaa, joka on todettu myrkyttömäksi ja terveelliseksi ja on kalastettu Hotspot-alueiden ulkopuolelta.
Yhteydenotot joidenkin vaikutusalueella sijaitsevien kuntien ympäristöviranomaisiin vahvistavat tämän huolen. Ne ovat olleet sitä mieltä, että asiaa pitää ehdottomasti tutkia. Koska tämä ongelma on luonteeltaan sellainen, että se koskee kaikkia niitä vesi- ja rannikkoalueita, joilla on ollut esim. laivanrakennusteollisuutta tai korjaustelakkatoimintaa, ei voi olla mahdollista, että terveydestään huolestuneet yksilöt tai kunnat velvoitetaan itse maksamaan päällekkäisiä tutkimusprosesseja. Valtion tulisi koordinoida tätä tutkimusta ja myös hoitaa sen kustannukset, koska näiden yhdisteiden haittavaikutukset eivät ulotu millekään yhdelle tai kahdelle alueelle, vaan uhkaavat laajempaa kansalaisjoukkoa.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Miten hallitus aikoo nyt ripeästi selvittää kalojen sisältämiin orgaanisiin tinayhdisteisiin liittyvän ongelman laajuuden ja miten hallitus aikoo huolehtia mahdollisista kalastuskielloista rajoitetuilla alueilla ja näiden pilaantuneiden sedimenttien kunnostamisesta sekä korvata kalastajille heidän menetyksensä?
Helsingissä 8 päivänä huhtikuuta 2005
Janina Andersson /vihr
Heidi Hautala /vihr
Rosa Meriläinen /vihr
Tarja Cronberg /vihr
Irina Krohn /vihr
Anni Sinnemäki /vihr
Kirsi Ojansuu /vihr
Ulla Anttila /vihr
Oras Tynkkynen /vihr
Tuija Brax /vihr
Erkki Pulliainen /vihr
Annika Lapintie /vas
Pentti Tiusanen /vas
Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Janina Andersson /vihr ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 302 vp Miten hallitus aikoo nyt ripeästi selvittää kalojen sisältämiin orgaanisiin tinayhdisteisiin liittyvän ongelman laajuuden ja miten hallitus aikoo huolehtia mahdollisista kalastuskielloista rajoitetuilla alueilla ja näiden pilaantuneiden sedimenttien kunnostamisesta sekä korvata kalastajille heidän menetyksensä?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Ympäristövaikutuksiltaan merkittävimmät orgaaniset tinayhdistepäästöt ovat peräisin laivojen ja veneiden eliöiden kiinnittymistä estävistä pohjamaaleista. Huviveneiden aiheuttamat päästöt kohdistuvat lähinnä pienvenesatamiin. Pitkien seisonta-aikojen vuoksi niitä maalataan useammin kuin kauppa-aluksia. Pienvenesatamia on maassamme 600 - 1000. Suurten alusten aiheuttama kuormitus kohdistuu meriväylille ja kauppamerenkulun satamiin. Tällaisia satamia on Suomessa käytössä vajaa seitsemänkymmentä. Alusten ja veneiden huoltojen ja korjausten yhteydessä maalijätteitä kertyy myös telakka-alueille. Toimivia tai toimintansa lopettaneita suurtelakoita on Suomessa muutamia kymmeniä, pienveneiden talvisäilytysalueita ja telakoita lähes 600.
IMO (Kansainvälinen merenkulkujärjestö) hyväksyi 5.10.2001 kansainvälisen yleissopimuksen alusten haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien rajoittamisesta. Sopimus sisältää kiellon käsitellä laivoja orgaanisilla tinayhdisteillä. Kielto tuli voimaan vuoden 2003 alussa. Lisäksi loputkin alusten pohjissa vielä olevista orgaanisista tinayhdisteistä tulee poistaa vuoden 2007 loppuun mennessä. Suomessa orgaanisten tinayhdisteiden käyttöä rajoitettiin HELCOM:n suosituksen mukaisesti vuonna 1991, jolloin kiellettiin orgaanisten tinayhdisteiden käyttö alle 25 metrin pituisten alusten pohjamaalaukseen, kalankasvatuksessa käytettävien verkkokassien desinfiointiin sekä teollisuuden jäähdytys-, prosessi- ja jätevesien käsittelyyn (perustuu direktiiviin 89/677/ETY). Nykyisin niiden markkinoille luovuttaminen ja käyttö on kokonaan kielletty valtioneuvoston asetuksella (871/2002). Täyskielto astuu voimaan IMO:n sopimuksen mukaisesti.
Kalatalousviranomainen on suorittanut orgaanisten tinayhdisteiden (mm. tributyylitinan, TBT) pitoisuuksien tarkkailua vesistöhankkeiden kalataloudellisiin tarkkailuohjelmiin liittyen. Esimerkiksi Vuosaaren satamahankkeen osalta tarkkailua on suoritettu vuodesta 2003. Kalatalousviranomainen pyysi vuonna 2004 kaloissa havaituista pitoisuuksista lausunnot mm. Kansanterveyslaitokselta, Suomen Ympäristökeskukselta ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta. Lausunnoissa katsottiin, että tarkkailua on jatkettava, mutta että toistaiseksi pitoisuudet eivät edellytä erityistoimiin ryhtymistä.
Kaloissa havaituista orgaanisten tinayhdisteiden pitoisuuksista on juuri 15. huhtikuuta 2005 pidetty kalatalous-, elintarvike-, terveys- ja ympäristöviranomaisten kesken neuvottelu. Neuvottelussa sovitun mukaisesti Elintarvikevirasto kokoaa asiantuntijaryhmän, joka laatii tutkimussuunnitelman orgaanisten tinayhdisteiden pitoisuuksista kotimaisessa kalassa satama- ja tausta-alueilla. Maa- ja metsätalousministeriö pitää edelleen tärkeänä kalatalous- ja vesistötarkkailun jatkamista sekä kalatalous-, elintarvike-, terveys- ja ympäristöviranomaisten ja alan tutkimuslaitosten tiivistä yhteistyötä tietojen saannin lisäämiseksi ja ongelman laajuuden selvittämiseksi. Haitta-alueiden kalojen käytön osalta elintarvikeviraston suositus syödä kalaa kahdesti viikossa lajeja vaihdellen on riittävä.
Kalastuslain nojalla kalatalousviranomainen ei voi kieltää kalastusta orgaanisten tinayhdisteiden haitta-alueilla. Elintarvikevirasto voi antaa kalan käytöstä suosituksia ja rajoituksia sekä tarvittaessa asettaa kansallisen toimenpiderajan syötävän kalan orgaanisten tinayhdisteiden enimmäispitoisuuksille.
Useat hankkeet toimivat lupaviranomaisen luvan nojalla. Hankkeesta aiheutuvan haitan ja edunmenetysten korvausvelvollisuus on vesilain mukaan luvanhaltijalla. Ympäristövahinkovastuulaki oikeuttaa ympäristövahingosta kärsineen saamaan vahingonkorvausta vahingon aiheuttaneen toiminnan harjoittajalta, joka on vastuussa vahingosta, vaikka hän ei olisi toiminut tahallisesti tai huolimattomasti. Vahingonkorvauslakia sovelletaan ympäristövahinkovastuulakiin nähden toissijaisesti esimerkiksi vanhoihin vahinkoihin.
Pilaantuneelle sedimentille ei ole toistaiseksi olemassa ohje- tai raja-arvoja, joiden perusteella voitaisiin arvioida kunnostustarvetta ja sen kiireellisyyttä. Saastuneiden pohjasedimenttien käsittelyn osalta mahdollisia keinoja ovat sedimenttien poistaminen tai peittäminen läjittämällä. Toimista päätetään tapauskohtaisesti, esimerkiksi sedimenttien poistaminen ei kustannussyistä ole aina mahdollista. Pilaantuneiden sedimenttien riskinarviointia sekä kunnostusmenetelmiä selvitetään ja kehitetään parhaillaan laajassa VTT:n hankkeessa, jonka rahoitukseen osallistuvat mm. ympäristöhallinto, Merenkulkulaitos sekä monet satamat ja telakat.
Helsingissä 29 päivänä huhtikuuta 2005
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja
I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 302 rd undertecknat av riksdagsledamot Janina Andersson /gröna m.fl.:
På vilket sätt tänker regeringen snabbt utreda omfattningen av problemet med organiska tennföreningar i fisk och hur tänker regeringen sköta eventuella fiskeförbud på begränsade områden och iståndsättandet av förorenat sediment samt ersätta fiskare för deras förlust?
Som svar på detta spörsmål anför jag följande:
De organiska tennföreningsutsläppen som har den största inverkan på miljön härstammar från de bottenfärger som målats på fartyg och båtar för att förhindra påväxt av organismer på skrovet. Utsläppen från fritidsbåtar koncentrerar sig närmast till småbåtshamnarna. På grund av de långa stilleståndstiderna målas de oftare än handelsfartyg. Det finns 600-1 000 småbåtshamnar i vårt land. Den belastning som de stora fartygen medför koncentreras till farleder och handelsjöfartens hamnar. I Finland används knappt sjuttio sådana hamnar. I samband med underhåll och reparation av fartyg och båtar samlas det också målfärgsavfall på dockområdena. I Finland finns det ett tiotals storvarv som antingen har verksamhet eller som har upphört med verksamheten och nästan 600 vinteruppläggningsområden och dockor för småbåtar.
IMO (Internationell sjöfartsorganisation) godkände den 5 oktober 2001 den internationella konventionen om begränsningen av skadliga antifoulingsystem på fartyg. Konventionen innehåller ett förbud om att behandla fartygen med tennorganiska föreningar. Förbudet trädde i kraft vid ingången av år 2003. Därtill skall de tennorganiska föreningar som fortfarande finns på fartygsbottnen avlägsnas före slutet av år 2007. I Finland begränsades användningen av organiska tennföreningar enligt HELCOM:s rekommendation år 1991, då man förbjöd användningen av organiska tennföreningar som bottenfärg på fartyg med en total längd på mindre än 25 meter, för desinficering av nätkassar som används för odling av fisk, samt för behandling av industriellt avkylnings-, process- och avloppsvatten (grundar sig på direktivet 89/677/EEG). Numera är utsläppande på marknaden och användning av organiska tennföreningar totalt förbjudet genom stadsrådets förordning (871/2002). Totalförbudet träder i kraft enligt IMO-avtalet.
Fiskerihushållningsmyndigheterna har övervakat de organiska tennföreningshalterna (bl.a. tributyltenn, TBT) i anslutning till vattenprojektens program för fiskerikontroll. När det gäller exempelvis Notsjö hamnprojekt har kontrollen pågått sedan år 2003. År 2004 begärde fiskerihushållningsmyndigheterna utlåtanden från bl.a. Folkhälsoinstitutet, Finlands Miljöcentral och Vilt- och fiskeriforskningsinstitutet angående de halter som observerats i fisk. I utlåtandena ansåg man att kontrollen bör fortsätta, men att halterna tillsvidare inte förutsätter specialåtgärder.
Fiskerihushållnings-, livsmedels-, hälsovårds- och miljömyndigheterna förhandlade den 15 april 2005 om de organiska tennföreningshalterna som observerats i fisk. I förhandlingarna avtalades om att Livsmedelsverket tillsätter en grupp av sakkunniga som utarbetar en undersökningsplan som rör organiska tennföreningshalter i inhemsk fisk i hamnområdena och i de kringliggande områdena. Jord- och skogsbruksministeriet anser det fortsättningsvis viktigt att fortsätta kontrollen av fiskerihushållningen och vattendragen och betonar vikten av ett intensivt samarbete mellan livsmedels-, hälsovårds- och miljömyndigheterna samt forskningsinstituten inom branschen för att öka informationsutbytet och för utredande av problemets omfattning. Angående användningen av fisk från de berörda områdena är livsmedelsverkets rekommendation om att äta fisk av olika sorter två gånger i veckan tillräcklig.
Enligt fiskerilagen kan fiskerihushållningsmyndigheterna inte förbjuda fiske i de områden där tennorganiska föreningar förekommer. Livsmedelsverket kan ge rekommendationer och begränsningar om användningen av fisk. Vid behov kan verket ställa en nationell åtgärdsgräns när det gäller den högsta halten av tennföreningar i fisk.
Flera projekt verkar med tillstånd av tillståndsmyndigheterna. Ersättningsskyldigheten för de men som projektet medför och för förlust av förmåner ligger enligt vattenlagen hos tillståndsinnehavaren. Lagen om ersättning för miljöskador berättigar den skadelidande att få skadestånd av den verksamhetsutövare som orsakat miljöskadan och som är ansvarig för skadan, även när skadan inte har orsakats uppsåtligen eller genom vårdslöshet. Skadeståndslagen är sekundär i förhållande till lagen om ersättning för miljöskador på t.ex. när det gäller gamla skador.
För skadat sediment finns det tillsvidare inte anvisningar eller gränsvärden, utifrån vilka man kunde bedöma iståndsättningsbehovet eller hur brådskande det är. När det gäller behandlingen av förorenat bottensediment är alternativen antingen att avlägsna sediment eller att täcka sedimentet genom deponering. Beslut om åtgärder fattas från fall till fall; det är exempelvis inte alltid möjligt att avlägsna sediment av kostnadsskäl. Riskbedömningen och åtgärder för iståndsättning av förorenat sediment utredas och utvecklas som bäst genom ett omfattande projekt som leds av VTT, och som även finansieras av bl.a. miljöförvaltningen, Sjöfartsverket och många hamnar och varv.
Helsingfors den 29 april 2005
Jord- och skogsbruksminister Juha Korkeaoja
Kirjallinen kysymys "Ongelmajätteet meressä"
Jätin 4.5.2005 hallitukselle kirjallisen kysymyksen "Ongelmajätteet meressä". Ohessa kysymys, vastaus tullee kuukauden sisällä.
Eduskunnan puhemiehelle
Tietooni on saatettu, että ainakin pääkaupunkialueen rannoilla on havaittu suuria määriä painekyllästettyä puutavaraa. Kyseessä on esimerkiksi vanhojen laitureiden osia ja puhelinpylväitä, jotka ovat tulleet ajopuina rantaan. Rannoilla on myös havaittu erilaisia akkuja. Tällaisen ongelmajätteen lojuminen rannoilla on mielestäni varsin huolestuttavaa.
Käytöstä poistettu arseenia tai kromia sisältävä tai kreosoottiöljyllä kyllästetty puu on aina ongelmajätettä. Aikaisemmin valtaosassa painekyllästettyä puuta käytettiin arseenia. Viimeisten parin vuoden aikana paksuudeltaan alle 38 mm:n puu on kuitenkin ollut arseenivapaata.
Valtioneuvoston asetus arseeniyhdisteillä kyllästetyn puun käytöstä astui voimaan 30.6.2004. Asetus kieltää arseenilla kyllästetyn puun luovuttamisen yksityiselle kuluttajalle, ammattimaiseen käyttöön se sallitaan jatkossakin. Asetuksen voimaanastumisen jälkeen ammattimainen rakentaja saa käyttää arseenilla kyllästettyä puuta muun muassa seuraavissa kohteissa:
• laiturien kantavat osat, muttei niissä osissa, jotka joutuvat kosketukseen ihon kanssa.
• sillat
• maassa olevat tukirakenteet
• maatalousrakennusten kantavat rakenteet.
Asiantuntijoiden mukaan arseenipitoisen kyllästetyn puun ominaisuudet ovat vain muutamaa prosenttia heikompia verrattuna arseenilla kyllästettyyn puuhun.
Haluaisin tietää suunnitteleeko hallitus jonkinlaista tiedotuskampanjaa ongelmajätteiden vaarallisuudesta ja asianmukaisesta käsittelystä? Pitäisikö jopa kyllästetyn puun tuomisesta oikeaan paikkaan kaatopaikoilla saada jokin palkinto, tai riittäisikö vain tiedottaminen siitä, että minne näitä ongelmajätteitä saa tuoda maksutta?
Poimiiko esimerkiksi merivartiosto tai jokin muu taho meressä näkyviä ajopuita talteen?
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mitä valtioneuvosto aikoo tehdä estääkseen ongelmajätteiden, kuten painekyllästetyn puun, joutumisen mereen?
Helsingissä 4 päivänä toukokuuta 2005
Janina Andersson /vihr
Kannanott: Laki vaatii veneiden käymäläjätetankkien tyhjentämistä, mutta tyhjennyspaikkoja on vaikea löytää
Ohessa Tuija Braxin kanssa 29.7.2005 Turun vierasvenesatamavierailulla tekemäni kannanotto veneiden käymäläjätetankkien tyhjentämisestä.
Laki vaatii veneiden käymäläjätetankkien tyhjentämistä - tyhjennyspaikkoja on vaikea löytää
100 000 euron investointiavustus olisi kustannustehokas sijoitus Itämeren pelastamiseen.
Vuoden 2000 voimaan tulleiden määräysten mukaan käymäläjätevettä ei ole saanut päästää vuonna 2000 tai sen jälkeen rakennetuista veneistä veteen Suomen sisävesillä eikä aluevesillä, joka on 12 meripeninkulmaa lähimmästä rannasta. Tämän vuoden alussa voimaan tulleet uudet määräykset laajentavat kiellon koskemaan kaikkia veneitä, siis myös ennen 1.1.2000 rakennettuja veneitä. Tämän lisäksi alukset koskevat suomalaisia aluksia myös Suomen aluevesien ulkopuolella Itämeren alueella.
Laista on tiedotettu hyvin ja veneilijät jos ketkään haluavat pelastaa rakastamansa Itämeren rehevöitymiseltä. Sekä veneily- että ympäristöjärjestöt ovat jo hyvissä ajoin toivoneet varautumista septitankkien tyhjentämisen tehostamiseksi.
- Tämä veneilykesä on osoittanut asiantuntijoiden huolen aiheelliseksi, septitankkien tyhjennysmahdollisuuksia ei ole läheskään kaikissa satamissa ja monissa laite on myös rikki. Satamissa törmää usein turhautuneisiin veneilijöihin, jotka haluaisivat suojella Itämerta ja noudattaa lakia, toteaa kansanedustaja Tuija Brax. On syytä antaa kiitosta sellaisille satamille kuten esim. Hanko, Nauvo ja Turku, jotka ovat hoitaneet asiat kuntoon omatoimisesti.
Asiantuntija-arvioissa on päädytty esittämään viiden vuoden ajaksi vuosittaista 100 000 euron määrärahaa, joka käytettäisiin valtakunnallisesti imutyhjennyslaitteiden hankintaan. Sijoituspaikkoja päätettäessä lähtökohtana olisivat tehdyt kartoitukset. Tuki voisi olla pääsääntöisesti esimerkiksi 50 % kokonaisinvestoinnista.
- Tällaista investointiavustusta vaadimme jo edellisen budjettikäsittelyn yhteydessä, mutta Itämeri hävisi senkertaisen budjettiväännön. Nyt hallituksen on pidettävä kesän leväkukinnat mielessä ja hoidettava vähintäänkin tämä septitankkien tyhjennysasia kuntoon, vaatii kansanedustaja Janina Andersson.
Kansanedustajat muistuttavat, että Suomen matalan rannikon ja saariston rehevöityminen on pitkälti omaa syytämme. Septipäästöt ovat aivan turha ja helposti hoidettavissa oleva päästölähde. Sen lisäksi on puututtava huomattavasti järeämmin keinoin mm maa- ja metsätaloutemme sekä kalanviljelymme päästöihin.
Lisätietoja käytännön järjestelyistä saa mm. Pidä Saaristo Siistinä ry:ltä
Vihreät kansanedustajat Janina Andersson & Tuija Brax Saaristomeren äärellä 5.8.2005: Kalanviljelyksessä siirryttävä terveellisempiin ja ympäristöystävällisempiin umpikassikaloihin - Itämeren ystävä ei syö avokassikalaa.
Vastuullisten kuluttajien ja valtion sekä kuntien tulee välttää kirjolohta ja suosia villiä kalaa sekä suljetuissa kasseissa kasvatettua kalaa. Suljetuissa kasseissa kasvatetut kalat ovat mitä luultavimmin myös ravintona terveellisempiä kuin avokasseissa viljelty kala. Tämä johtuu siitä, että suljettuihin kasseihin pumpataan happea ja kalat uivat vastavirtaan ja pysyvät näin terveempinä eivätkä tarvitse suuria määriä antibiootteja rehun mukana.
Tätä asiaa olisi hyvä selvittää vielä tarkemmin, kuten myös terveellisten rasvojen esiintymistä eri kaloissa. On esiintynyt väitteitä, että nykyruokinnalla kassikalat eivät sisällä samalla tavalla terveydelle tärkeitä rasvoja kun villikalat.
Nykymuotoisen kalankasvatuksen suurin ongelma on kuitenkin Saaristomeren sekä Ahvenanmaan rehevöittäminen. Vaikka rehujen laatu on parantunut, niin arviolta 10-20 % ravinnekuormituksesta Turunmaan saaristossa on peräisin kalanviljelylaitoksista, Kustavissa joillakin alueilla jopa 70 %.
Nyt pitäisi tehdä 5-10 vuoden siirtymäohjelma, jonka aikana siirtymätukien avulla kannustetaan kalanviljelijät siirtymään suljettuihin kasseihin, joista ylimääräinen ravinne voidaan ottaa ylös ja kompostoida. Uusien lupien myöntäminen avokasseille on heti lopetettava.
On turha vähätellä vanhamuotoisen kalankasvatuksen ympäristöongelmaa. Yksittäinen kalanviljelylaitos voi tuntua harmittomalta, mutta kokonaisuutena kalankasvatuksen päästöt vastaavat noin miljoonakaupungin puhdistetun jäteveden päästöjä. Nämä päästöt synnytetään kaiken lisäksi pahimpaan vuodenaikaan ja erittäin herkässä ympäristössä.
Jotta kuluttajat voisivat kantaa oman vastuunsa, niin heidän tulee saada tietää onko kaupan oleva kala umpikassista vai Itämerta rehevöittävästä vanhanaikaisesta kalaviljelykassista.
Lisätietoja: Janina Andersson 050-511 3040 ja Tuija Brax 050-511 3115
Saaristomeren ystävä kiittää
Ohessa 26.8.2005 Turun Sanomiin lähettämäni ajankohtaiskirjoitus.
Haluaisin kiittää hallitustamme joistakin ympäristömme kannalta tärkeistä budjettipäätöksistä, ja antaa vinkkiä siitä mitä seuraavaksi kannattaisi tehdä.
Vihreä eduskuntaryhmä on jo kauan yrittänyt ajaa läpi työsuhdelipun käyttöönottamista, koska se auttaa ihmisiä valitsemaan joukkoliikenteen. Viimeaikaiset päätökset ovat tähän asti huonontaneet joukkoliikenteen kilpailukykyä, eli hallituksen päätös ottaa työsuhdelippu käyttöön tuli todellakin tarpeeseen.
***
Laki vaatii veneiden käymälätankkien tyhjentämistä - mutta tyhjennyspaikkoja on vaikea löytää. Tänäkään veneilykesänä septitankkien tyhjennysmahdollisuuksia ei ole ollut läheskään kaikissa satamissa ja monissa laite on myös rikki. Satamissa törmää usein turhautuneisiin veneilijöihin, jotka haluaisivat suojella Itämerta ja noudattaa lakia.
Jo edellisen budjettikäsittelyn yhteydessä vaadimme investointitukea tämän asian ratkaisemiseksi, mutta Itämeri hävisi silloisen budjettiväännön. Olen nyt pitkin kesää lähettänyt terveisiä hallitukselle siitä, että huviveneilijöille on tehtävä helpommaksi suojella Itämerta lisäämällä veneiden septitankkien tyhjennyspaikkoja. Nyt Pidä saaristo siistinä ry. on ilmeisesti saamassa varoja niiden toteuttamiseen. Tämä on erittäin hyvä asia, josta haluankin kiittää hallitustamme.
***
Seuraavaksi odotan, että ympäristöministeri Enestam ottaisi mallia Ahvenanmaan ympäristöministeri Harriet Lindemanilta, joka on vihdoin panemassa kalanviljelyä kuriin. Ahvenanmaalla on havaittu, että 60 henkeä työllistävä kalanviljely päästää veteen satoja kertaa enemmän fosforia kuin 400 henkeä työllistävä Birka Princess -alus.
Vastuullisten kuluttajien ja valtion sekä kuntien tulee välttää kirjolohta ja suosia villiä kalaa sekä suljetuissa kasseissa kasvatettua kalaa. Suljetuissa kasseissa kasvatetut kalat ovat mitä luultavimmin myös ravintona terveellisempiä kuin avokasseissa viljelty kala. Tämä johtuu siitä, että suljettuihin kasseihin pumpataan happea ja kalat uivat vastavirtaan ja pysyvät näin terveempinä eivätkä tarvitse suuria määriä antibiootteja rehun mukana.
Tätä asiaa olisi hyvä selvittää vielä tarkemmin, kuten myös terveellisten rasvojen esiintymistä eri kaloissa. Jotkut tutkijat ovat esittäneet, että nykyruokinnalla kassikalat eivät sisällä samalla tavalla terveydelle tärkeitä rasvoja kun villikalat.
Nykymuotoisen kalankasvatuksen suurin ongelma on kuitenkin Saaristomeren sekä Ahvenanmaan rehevöittäminen. Vaikka rehujen laatu on parantunut, niin arviolta 10-20 % ravinnekuormituksesta Turunmaan saaristossa on peräisin kalanviljelylaitoksista, Kustavissa joillakin alueilla jopa 70 %.
Nyt pitäisi tehdä 5-10 vuoden siirtymäohjelma, jonka aikana siirtymätukien avulla kannustetaan kalanviljelijät siirtymään suljettuihin kasseihin, joista ylimääräinen ravinne voidaan ottaa ylös ja kompostoida. Uusien lupien myöntäminen avokasseille on heti lopetettava.
On turha vähätellä vanhamuotoisen kalankasvatuksen ympäristöongelmaa. Yksittäinen kalanviljelylaitos voi tuntua harmittomalta, mutta kokonaisuutena kalankasvatuksen päästöt vastaavat noin miljoonakaupungin puhdistetun jäteveden päästöjä.
Jotta kuluttajat voisivat kantaa oman vastuunsa, niin heidän tulee saada tietää onko kaupan oleva kala umpikassista vai Itämerta rehevöittävästä vanhanaikaisesta kalaviljelykassista.
Kaikki yllämainitut toimenpiteet ja ehdotukset tähtäävät Itämeren pelastamiseen. Erityisesti meillä Turussa on paljon päteviä asiantuntijoita yliopistoissamme ja heidän osaamistaan pitäisi hyödyntää huomattavasti nykyistä enemmän erityisesti myös maa- ja metsätalouden tuottamien päästöjen ennaltaehkäisyssä. Nämä päästöt ovat määriltään suurimpia, eikä päästöjen vähentämiseen ole olemassa mitään patenttiratkaisua. Itämeren tila huononee kuitenkin koko ajan, eli kaikki pelastustoimenpiteet ja uudet innovaatiot ovat elintärkeitä!
Janina Andersson (vihreä kansanedustaja)