Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu
Olin tänään mielenkiintoisessa tilaisuudessa puhumassa. Kyseessä oli Turun lähellä Sauvossa järjestetty kansainvälinen ihmisoikeuskoulutus nuorille. Oli aika jännä kokemus ensin liukastella lumen keskellä metsän siimekseen ja sitten pitää englanniksi puheenvuoro parille kymmenelle nuorelle, joista osa oli suomalaisia, mutta osa eri kansallisuuksia. Oli erittäin mielekästä puhua heidän kanssaan ja saada vähän uusia näkökulmia erimaalaisilta nuorilta. Sieltä suoraan kiiruhdinkin sitten Turun valtuuston budjettikokoukseen
Ohessa kolumnini Uudenkaupungin Sanomiin. Se käsittelee määräaikaisia työsuhteita sekä sitä, millaisia vaikutuksia on käytännöllä, jossa vanhempainvapaasta aiheutuvat kustannukset jakautuvat tällä hetkellä miltei säännönmukaisesti vain äidin työnantajan maksettavaksi.
Naiseus ei saa olla este vakinaiselle työsuhteelle!
Kansantaloutemme kasvaa koko ajan, ja mielestäni tämä kasvu tulisi ulosmitata mieluummin lisään tyneenä aikana kuin kasvavana tavaramerenä. Monen ihmisen päällimmäinen toive on saada aikaa itselleen ja läheisilleen, mutta yksin on vaikea muuttaa trendiä. Siksi meidän tulisi yhteiskuntana muuttaa pelisääntöjä niin, että käytännössä yksilö voisi halutessaan valita lyhyemmän työajan. Tähän vaikuttaa niin lainsäädäntö, taloudellinen tuki kuin yleinen ilmapiiri työpaikoilla. Tavoitteeni ja toiveeni on, että työelämässä arvostettaisiin enemmän laatua kuin määrää. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi pitäisi ymmärtää, ettei kukaan pidemmän päälle tee parasta mahdollista laatua ellei hänellä ole oma elämänhallinta kunnossa. Elämänhallinta taas vaatii aikaa sillä pelkkä laatuaika ei riitä esimerkiksi perheen kanssa. Siihen tarvitaan myös määrää.
Työelämässä tarvitsemme vähemmän määräaikaisuutta, mutta enemmän mahdollisuuksia tehdä töitä osapäiväisesti joustavasti kuhunkin elämäntilanteeseen sopivalla tavalla. Elämänhallintaan tarvitaan myös luottamusta ja turvallista työsuhdetta. Tähän liittyen yksi viime aikoina eniten puhuttanut asia on pätkätyöt eli määräaikaiset työsuhteet. Erityisen huolestuttavaa on, että pätkätyöt ovat eritoten naisten ongelma. Esimerkiksi akateemisista nuorista naisista yli 50% tekee pätkätöitä, mutta miehistä vain 18%. On aivan selvää, että tämä johtuu siitä, että naiset synnyttävät. Tästä tilanteesta seuraa vakavia yhteiskunnallisia ongelmia; monet nuoret naiset eivät uskalla perustaa perhettä, ensisynnyttäjien keski-ikä nousee kaiken aikaa ja loppujen lopuksi monet, jotka haluaisivat lapsia eivät pystykään niitä saamaan, koska ovat lykänneet suunnitelmia työsuhteen menettämisen pelossa liian pitkälle.
Syy määräaikaisten työsuhteiden kasautumiseen juuri naisille on siinä, että vanhempainvapaan kustannukset (yleensä äitiysloma) tulevat maksettaviksi vain lomaa pitävän vanhemman työnantajalle, ja koska juuri äidit useimmiten pitävät suurimman osan vapaasta, on monille työnantajille liian kallista palkata naisia. Tästä voi erityisesti muodostua suuri ongelma naisyrittäjille, jotka toimivat ns. perinteisillä naisten aloilla, esimerkiksi terveydenhuoltoala tai kampaajat, ja täten työllistävät pääasiassa naisia. Monen naisyrittäjän haaveet yrittäjyydestä, tai jo alkanut toiminta voi siis tyssätä työntekijöiden perheenperustamiseen.
Muissa Pohjoismaissa on epäkohtaan jo tartuttu ja kehitetty erilaisia malleja tämän ongelman ratkaisemiseksi. Kaikissa muissa Pohjoismaissa vanhempainvapaakorvaukset kerätään ja maksetaan yhteisesti, joko erillisen rahaston kautta tai suoraan budjettivaroista. Suomi on ainoa Pohjoismaa joka 'kiusaa' vain naisten työnantajia. Färsaarilla on malli, jossa sekä työnantajat, että työntekijät maksavat tiettyyn rahastoon, mistä sitten kotona olevalle vanhemmalle maksetaan. Islannissa vain työnantajat - mutta siis kaikki - maksavat. Koska systeemi on aivan tuore, on tarkoitukseen käytetty myös työttömyyskorvausrahaston rahoja - Islannissa on nimittäin ollut alhainen työttömyys. Ruotsissa varat tulevat pääasiassa verorahoista.
Yksi naisten ja miesten tasa-arvoisuudesta puhuttaessa aina esiin nouseva seikka on palkkaerot, eli miksi naisille edelleenkin maksetaan samasta työstä pienempää palkkaa. Monikaan ei välttämättä tule ajatelleeksi, että tämä vanhempainrahan kustannusten epätasainen jakautuminen vaikuttaa myös suoranaisesti tähän asiaan: mitä alhaisempaa palkkaa työnantajat naistyöntekijöilleen maksavat, sitä pienemmiksi jäävät heidän kustannuksensa kun työntekijä jää vanhempainvapaalle.
Vihreät ovat säännönmukaisesti nostaneet esille kustannusten jakamisen joko kaikkien työnantajien tai ainakin kummankin vanhemman työnantajan kesken, mutta valitettavasti eräitä hajanaisia kannanottoja lukuun ottamatta eivät muut puolueet juurikaan ole asiaan kiinnittäneet suurta huomiota. Toivon, että tämä on asia joka nousee yhdeksi vaaliteemaksi muillakin kuin Vihreillä Naisilla, ja voisimme vihdoin yhteistyöllä kehittää muiden Pohjoismaiden esimerkin mukaan myös meille Suomeen mallin, joka korjaisi tämän epäkohdan lainsäädännössä!
Ohessa tänään jättämäni kirjallinen kysymys koskien muutamaa aikuiskoulutustuessa esiintyvää ongelmaa.
Kirjallinen kysymys: Aikuiskoulutustuen edellytykset ja muiden tulojen vaikutus
Eduskunnan puhemiehelle
Opetusministeriö on linjannut verkkosivuillaan: "Parin viimeisen vuosikymmenen aikana aikuiskoulutuksesta on tullut yhä tärkeämpi osa valtakunnallista koulutussuunnittelua ja -politiikkaa. 1980-luku oli ammatillisen aikuiskoulutuksen kehittämisen aikaa. 1990-luvulla tapahtuneet työelämän ja työmarkkinoiden muutokset ja työtehtävien vaatimustason kohoaminen ovat nostaneet elinikäisen oppimisen tärkeäksi koulutuspolitiikkaa linjaavaksi periaatteeksi."
Kansaneläkelaitoksen aikuiskoulutustukea on maksettu 1.8.2001 alkaen. Tuki korvaa Kelan aikuisopintorahan ja Koulutus- ja erorahaston ammattikoulutusrahan. Tukea voi saada riippumatta siitä, onko hakijalle aiemmin maksettu aikuisopintorahaa tai ammattikoulutusrahaa. Eräs tuen myöntämisperusteista on, että hakijan tulee olla ollut tukikuukauden alkamiseen mennessä työ- tai virkasuhteessa tai olla toiminut yrittäjänä yhteensä vähintään 10 vuotta.
Erityisesti Suomen liityttyä Euroopan unioniin, on työnteko ulkomailla ja ulkomaisten yritysten palveluksessa kasvanut, ja edelleen kasvaa. Nuoria kehotetaan lähtemään ulkomaille töihin, ja moni jo osittain Suomessa työntekonsa aloittanut saattaa viettää joitakin vuosia ulkomailla hakien työkokemusta ja pätevöittääkseen itseään omalla alallaan. Tätä taustaa vasten on omituista, ettei ulkomailla ulkomaisen työnantajan palveluksessa tehtyä työtä tai ulkomailla yrittäjänä toimimista lasketa mukaan aikuiskoulutustukea hakevan työhistoriaan. Aikuiskoulutustuen tarkoituksesta ja myöntämisperusteiden ominaispiirteistä johtuu, että monet hakijat ovat perheellisiä tai yksinhuoltajia. Tuen piiriin kuuluva koulutus voi olla esimerkiksi ammatilliseen perustutkintoon, ammattitutkintoon, erityisammattitutkintoon, ammattikorkeakoulututkintoon, erikoistumisopintoihin, alempaan tai ylempään korkeakoulututkintoon tai erilaisiin jatkotutkintoihin johtavaa tai valmentavaa koulutusta. Koulutukseen saattaa sisältyä myös työharjoittelua, joka usein voi olla palkatonta.
Aikuiskoulutustuen pituus ja määrä riippuu hakijan työhistoriasta ja palkasta. Minimissään sitä myönnetään kahdeksi kuukaudeksi, mutta koulutusjakso voi olla sangen pitkäkin. Koska tuen määrä voi olla hyvinkin pieni, monet aikuiskoulutustukea saavat joutuvat tekemään opintojen ohessa osa-aikatöitä turvatakseen perheensä elannon. Kuten moniin muihinkin Kelan etuuksiin, myös aikuiskoulutustukeen vaikuttaa kuten onkin kohtuullista, hakijan muut tulot. Muiden tulojen vaikutus määritellään seuraavasti: "Hakija voi ansaita satunnaista tuloa päätoimestaan tai muuta verotettavaa ansiotuloa enintään kolme neljäsosaa aikuiskoulutustuen määrästä tukikuukaudessa".
Tämä määrittely on siksi ongelmallinen, että monille aikuiskoulutustuen saajille voivat palkattomat työharjoitteluviikot tai -kuukaudet muodostaa toimeentuloloukun. He eivät saa harjoitteluajalta palkkaa, eivätkä pysty tekemään harjoittelun ohella tilapäistöitä, koska esimerkiksi hoitoalan harjoittelu on usein työajoiltaan epäsäännöllistä ja sekä henkisesti että fyysisesti raskasta. Tämän hetkisestä määrittelystä johtuen he eivät voi kuitenkaan tienata esimerkiksi etukäteen säästöön rahaa tilapäistöillä, jotta pystyisivät paikkaamaan tämän harjoitteluajalla syntyvän tulovajeen. Erityisesti yksinhuoltajaperheissä tämä voi muodostua kohtalokkaaksi.
Paremmin toimisi järjestelmä, jossa ylimääräisten tulojen sallittu maksimimäärä olisi laskennallinen per kuukausi, ja sallittu kokonaissumma määritettäisiin esimerkiksi koko tukiajalle ja jaettaisiin tukikuukausien määrän mukaan. Täten tuen saaja voisi oman elämäntilanteensa mukaan tienata jonain kuukautena enemmän ja pystyisi silti suorittamaan harjoittelunsa menestyksekkäästi ilman huolta toimeentulosta. Se ei lisäisi yhteiskunnan kustannuksia, vaan pikemminkin päinvastoin kun byrokratia vähenisi, mutta mahdollistaisi tukijärjestelmän joustavuuden aikuisopiskelijan elämäntilanteen mukaan.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Onko hallitus tietoinen näistä yllämainituista epäkohdista, jotka liittyvät aikuiskoulutustukeen ja mitä se aikoo tehdä aikuiskoulutustukea saavien henkilöiden aseman parantamiseksi?
Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 2002
Janina Andersson /vihr