Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu
Olin tänään pitämässä valiokuntaneuvos Pentti Arajärven kanssa kommenttipuheenvuoroa Nuorisotutkimusverkoston keskustelutilaisuudessa. Siellä julkaistiin teos 'Valtavirran tuolla puolen - Nuorten yhteiskuntaan kiinnittymisen kitkat 1990-luvulla'. Tilaisuudessa oivalsin, miten ahdistavina monet nuoret saattavat kokea nyky-yhteiskunnasta tulevat paineet. Nykyään on monia mahdollisuuksia esim. kouluttaa itseään ja lehdissä näkyy esimerkkejä miten nuoretkin ovat menestyneet taloudellisesti. Jos yksilö kuitenkin kokee, ettei hänestä ole menestyjäksi, saattaa olla helpompaa luovuttaa jo alussa, ilman että edes yrittää opiskella tai hankkia mielekästä työtä. Mielestäni olisi tärkeää saada nuoret ymmärtämään, ettei raha ja valta tee ihmistä onnelliseksi, eikä kaikista tarvitse tulla menestyjiä. Opiskelu kannattaa aina ja pienetkin asiat voivat tehdä elämästä rikasta ja elämisen arvoista!
Tilaisuudessa julkistetun kirjan ovat kirjoittaneet tutkijat Petri Paju (Humanistinen ammattikorkeakoulu)ja Jukka Vehviläinen (Tampereen yliopisto). Kirjassa tehdään arvioiva yhteenveto 1990-luvun nuorten syrjäytymistä koskevista julkisista keskusteluista, politiikasta ja käytännön toimenpiteistä sekä esitetään toimenpide-ehdotuksia nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn. Tutkijat kuvaavat seikkaperäisesti ja haastavasti, millaiset nuoria koskevat näkökulmat aukeavat suomalaisessa syrjäytymiskeskustelussa. Ovatko nuoret vain lasku yhteiskunnalle, tehokas työtä tekevä tuotannollinen resurssi, kunnon kansalaiseksi koulivan kasvatuksen kohde vai nuoria yksilöitä oikeuksineen ja velvollisuuksineen?
Vihdoin on tältä erää saatu eduskunnassa käsiteltyä ydinjätteen loppusijoituskysymys. Loppujen lopuksi asiassa kävi kohtuullisen hyvin ja talousvaliokunnan mietintöön kirjattiin mm. "Mutta muun muassa säteilyturvakeskus toteaa lausunnossaan, että loppusijoituksen turvallisuutta ei vielä ole osoitettu sillä varmuudella kuin rakentamisluvan yhteydessä on edellytettävä. Valiokunta pitää välttämättömänä, että loppusijoitusta tutkitaan ja kehitetään edelleen turvallisuuden varmistamiseksi viimeisimmän tiedon mukaiseksi." (TaVM/2001 vp - M 7/2000vp, s.5) Ydinvoimaa vastaan käytävä taistelu jatkuu kuitenkin edelleen, vielä on monia kysymyksiä ratkottavana!
Tänään oli suuri joukko, 100 oppilasta, turkulaisia koululaisia Kupittaan koulusta vierailulla. Minun lisäkseni heitä oli tapaamassa Marjukka Karttunen-Raiskio, Heli Paasio, Jukka Mikkola sekä Virpa Puisto. Kerroimme eduskuntatyöstä ja vastailimme kysymyksiin. Onneksemme veimme oppilaat ajoissa lehterille, koska tämä aurinkoinen päivä näytti olevan oikein suosittu vierailuille; yläparvikin oli täynnä ja vahtimestarien puheiden mukaan ainakin yksi bussilastillinen odotti talon ulkopuolella, koska eivät mahtuneet seuraamaan täysistuntoa.

Olin Kyproksella vihreiden vieraana 9.-16.5. Viime sunnuntaina (27.5.) pidettiin maassa parlamenttivaalit, jossa vihreät saivat historiallisesti merkittävän ensimmäisen paikan parlamenttiin. Uusi vihreä edustaja on nimeltään George Perdikis. Tapasin matkallani muun muassa maan presidentin sekä ulkoministerin. Suomalais-kyproslaisten perheiden kanssa tuli vietettyä aikaa, erityisesti senkin vuoksi, että minulla oli kummatkin lapset mukana. Oli aika hassua, miten Suomi vaikutti kyproslaisesta näkökulmasta niin kovin suurelta:vierailuni uutisoitiin päivittäin mm. tärkeimmissä iltauutisissa! Ohessa lehdistötiedote vaaleista ja vierailustani.
Vihreille merkittävä paikka Kyproksen parlamenttivaaleissa!
Kyproksella pidettiin sunnuntaina 27.5. parlamenttivaalit. Vaalit pidetään perustuslain mukaan viiden vuoden välein. Vihreät ovat tuplanneet kannatuksensa kuluneen vaalikauden aikana, uuteen parlamenttiin vihreät saivat historiallisesti merkittävän ensimmäisen paikan, saaden noin pari prosenttia äänistä. Hallitseva oikeistolainen Disy-puolue sai noin 34 % ja kommunistinen oppositiopuolue Akel noin 35 % äänistä.
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Janina Andersson seurasi vaalikampanjointia viikon verran toukokuun puolivälissä ja oli Kyproksen vihreiden vieraana vauhdittamassa vaalivoittoa. Hän tutustui maan poliittiseen järjestelmään ja tapasi muun muassa Kyproksen presidentti Glafcos Cleridesin ja ulkoministeri Ioannis Kasoulidesin.
Kyproksella käydyissä keskusteluissa esiin nousi muun muassa suomalainen nuorisopolitiikka ja siihen liittyvä lainsäädäntö. Erityisen kiinnostuneita kyproslaiset olivat suomalaisten kuntien käytännöistä huolehtia lasten ja nuorten hyvinvoinnista sekä vastuunjaosta valtion ja kuntien välillä. Andersson kertoi vierailullaan suomalaisten nuorten asemasta yhteiskunnassa, nuorten hyvinvointiin liittyvistä tekijöistä sekä oikeuksista. Lasten ja nuorten ohella keskustelun aiheeksi nousi naisten asema Suomessa. Andersson tapasi matkallaan myös Kyproksen suomalaisia ja keskusteli vanhempien kanssa muun muassa lapsiperheiden asioista.
Janina Anderssonin vierailu uutisoitiin näyttävästi eri tiedotusvälineissä, muun muassa television pääuutislähetyksissä sekä valtalehdissä.