Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu
Puhuin tänään perinteiseen tapaan Apteekkimuseon edustalla Turun Seudun Vihreiden tilaisuudessa, muistaakseni tämä oli jo 13. kerta! Tämä oli kuitenkin onnekseni vasta ensimmäinen vuosi kun mokasin äänentoiston kanssa, kun saanut kytkettyä toista mieheni Kimin lainaamista kaiuttimista: en uskaltanut vääntää tarpeeksi lujaa yhtä nuppia...
Teemaltaan yrittäjyys sopii hyvin siihenkin, että 30.4 perustettiin Vihreät Yrittäjät ry, jota johtaa kansanedustajakollegani Jyrki Kasvi. Laitan puheeni ja Vihreät Yrittäjät ry:n perustamistiedotteen oheen!
PUHE
Vapaa julkaistavaksi vapunpäivänä 1.5.2005
SUOMEN YRITTÄJÄT JA VIHREÄT SAMOILLA LINJOILLA YKSINYRITTÄJIEN TYÖLLISTÄMISESTÄ
- Missä viipyvät hallitusohjelmaan kirjatut ratkaisut?
Hallitusohjelmaan kirjattu matalapalkka-alojen työnantajamaksujen alentaminen ei ota edetäkseen. Hallitus on päässyt sopuun, että tarkoitukseen varataan 150 - 200 miljoonaa euroa, mutta juuri muusta ei olekaan sovittu. Päätös on lykätty loppukesän budjettineuvotteluihin, joten odotettavissa saattaa olla vain huojennus Kela-maksun alimpaan luokkaan: se näyttää olevan poliittisesti helpoimmin hyväksyttävissä, mutta työllistävä vaikutus on vain arvailujen varassa.
Mahdollisesti käytettävissä oleva 200 miljoonaa on liian vähän, jotta työllisyyden kannalta tarpeeksi vaikuttava järjestelmä saataisiin aikaan, varsinkin kun uuden järjestelmän käyttöönottoon liittyvät uudet tiedonantovelvoitteet huomioidaan.
Suomen Yrittäjät, kuten myös vihreät, pahoittelevat sitä, että päätöstä riittävän vaikuttavasta työnantajamaksujen matalapalkkaporrastuksesta ei ole kyetty tekemään. Jotta näin tiukoilla taloudellisilla kehyksillä saataisiin näkyviä työllistämistuloksia, tulisi selvittää yksinyrittäjien työllistämiskynnyksen alentamista.
Vihreän liiton työelämäohjelmassa ehdotetaan, että yrittäjän on saatava ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen alennus lakisääteisistä työnantajamaksuista. Tämän lisäksi myös työllistämisen byrokratia on mielestämme pienyrityksen kannalta usein kohtuuton ja sitä on kevennettävä.
Malli, jossa yhden yrittäjän yritys saisi takaisin 1 - 2 vuoden ajan kaikki sivukulut palkatessaan ensimmäisen työntekijän, näyttäisi Suomen Yrittäjien kyselyn mukaan tuovan tuhansia uusia työpaikkoja.
Suomessa on 120 000 yrittäjää - kuten kampaamo- ja kioskiyrittäjiä -, jotka toimivat yksin. Heille ensimmäisen työntekijän palkkaamiskynnyksen on todettu olevan varsin korkea. Suomen Yrittäjien kyselyssä saatiin 78 prosentin kannatusta mallille, jossa yrittäjälle korvattaisiin kokonaan 1 - 2 vuoden ajalta työntekijän palkan sivukulut: työttömyysvakuutusmaksu, työeläkemaksu sekä kansaneläke- ja sairausvakuutusmaksun sisältävä sosiaaliturvamaksu. Näistä kertyy varsinaisen palkan päälle noin 20 prosentin lisämeno yrittäjälle.
Laskelmien mukaan työnantajamaksujen tukimalli on varsin halpa ja ennen kaikkea se on sidottu suoraan työllistämiseen. Moni yrittäjä saisi tukimallin avulla parissa vuodessa toimintansa laajentumaan sen verran, että työntekijän palkkaaminen tuntuu järkevältä ja tuottavalta teolta.
***
LEHDISTÖTIEDOTE
Vapaa julkaistavaksi 30.4.2005
Vihreiden yrittäjäkarsastus on pelkkä myytti
Vihreät aikovat laittaa myös suomalaisen yrittäjyyden vihertämään. Juuri perustettu valtakunnallinen Vihreät yrittäjät ry pyrkii toimillaan hälventämään vihreyteen ja yrittäjyyteen liittyviä epäluuloja. Ajatus vihreästä yrittäjäyhdistyksestä on elänyt vihreän kenttäväen parissa jo vuosia.
- Vihreissä on paljon varsinkin pk-yrittäjiä ja meillä puolueena ei ole mitään kunnon, rehellistä yrittäjyyttä vastaan. Järjestömme tarkoitus on tiedottaa yrittäjyyteen liittyvistä kysymyksistä vihreälle kenttäväelle ja tukea vihreää yrittäjyyttä, kertoo Vihreät yrittäjät ry:n puheenjohtaja, kansanedustaja Jyrki Kasvi.
Sisäisen vaikuttamisen lisäksi Vihreät yrittäjät haluavat luoda toimivia yhteistyösuhteita eri yrittäjäorganisaatioiden kanssa ja tuoda uutta luovaa vihreätä ajattelua niiden toimintaan.
Olimme tänään perinteiseen tapaan Varsinais-Suomen Yrittäjien isännöimillä yritysvierailuilla varsinaissuomalaisten kollegoideni kanssa.
Laitan oheen joitakin ajatuksia vierailuista, ja päivän ohjelman, josta näkyy mm. yritykset.
Tänään taas selvisi, etteivät nuoret hakeudu sellaisille aloille kuin levyseppähitsaajiksi, vaikka töitä riittäisi ainakin nyt Turun seudulla. Ala ei ehkä ole tällä hetkellä niin mediaseksikäs kuin esim. mainostoimistoala. Auran aaltojen vappuriehassa juttelin jo edellisenä perjantaina tästä ongelmasta ja keksimme sloganin: "Naiset haluavat kunnon teräsmiehen - ryhdy hitsaajaksi!"
Toinen selvä viesti oli, että ne ihmiset, joilla on jo perustarpeet tyydytettynä haluavat esteettisiä kokemuksia, eikä vain käytännöllisiä. Design on päivän sana kun kilpaillaan markkinoista. Saman havaitsin jo Tanskassa käydessäni valtiovarainvaliokunnan sosiaali- ja työjaoston kanssa, ja Danish Design onkin jo ihan brändi.
Tilaisuuden ohjelma:
Kokoontuminen Varsinais-Suomen Yrittäjien toimiston eteen, Brahenkatu 20
Bussikuljetus yritykseen: Konepaja Ceiko, Vuoksenniskankatu 6, Turku
Tutustuminen yrityksen toimintaan ja viestejä päättäjille, hallituksen puheenjohtaja Juri Virkki
Bussikuljetus Ed-Design Oy:iin, Juhana Herttuan puistokatu 19, Turku
Tutustuminen yrityksen toimintaan ja viestejä päättäjille, toimitusjohtaja Tapani Hyvönen
Lounas, Ravintola Suomalainen Pohja, Aurakatu 24
Lounaspuheenvuoro aiheena ”verotuskäytäntö päivärahojen ja matkakustannusten osalta”, professori Jaakko Ossa, Asianajotoimisto Astrea Oy ja toimitusjohtaja Kari Pöri, Europlan Engineering Ltd
Tilaisuus päättyy
Olin tänään keskustelemassa Turun seudun psykologiyhdistyksen kutsusta lakialoitteesta, joka mahdollistaisi psykologin antaman hoidon sairasvakuutuskorvattavuuden. Tilaisuudessa aiheesta alusti Psykologiliiton puheenjohtaja Tuomo Tikkanen.
Ohessa enemmän lisätietoa aiheesta, mm. Lauri Kähkösen lakialoitteesta, johon olen myös laittanut nimeni:
Eduskunnassa on tehty lakialoite psykologien antaman hoidon korvaamisesta sairausvakuutuksesta. Tiistaina 12.4. käynnistyi eduskunnassa kansanedustajien nimienkeruu aloitteen tueksi. Lakialoitteen ensimmäinen allekirjoittaja on edustaja Lauri Kähkönen (sd). Aloitteessa ehdotetaan sairausvakuutuslain muuttamista siten, että laillistetun psykologin antama hoito saatettaisiin sairausvakuutuskorvauksen piiriin silloin kun se on lääkärin määräämää. Tavoitteena on:
- vahvistaa mielenterveyspalveluja
- turvata hoidon saatavuutta
- hyödyntää tarjolla olevia mielenterveyden avohoitopalveluita tehokkaammin
- tasoittaa alueellista eriarvoisuutta hoidon saatavuudessa
- kohdella psykoterapian tarjoajia nykyistä tasapuolisemmin.
Uudistus on toteutettu mm. Tanskassa tulokselliseksi havaitun kokeilun jälkeen vuonna 1995, Saksassa vuonna 1999 ja Itävallassa vuonna 2000.
Tutkimusten mukaan:
-valtaosa masentuneista jää tällä hetkellä ilman asianmukaista hoitoa
- psyykkistä hoitoa tarvitsevista lapsista alle puolet saa tarvitsemaansa apua
- lyhytaikaisia kriisihoitoja ei ole riittävästi saatavilla luonnonkatastrofien, liikenteen suuronnettomuuksien tai rikosten uhreille
- psyykkisten ongelmien aiheuttamat sairauspoissaolot ovat kaksinkertaistuneet viimeisen
- yli 50 % alle 55-vuotiaitten työkyvyttömyyseläkkeistä myönnetään psyykkisin perustein
- psyykenlääkkeitä käyttää runsaat 700 000 suomalaista ja määrä on kasvussa
Sairausvakuutuslain perusteella on voitu korvata vain laillistettujen psykologien tekemät tutkimukset, mutta ei hoitoa. Suomen 1800 psykoterapeutista suurimman ryhmän muodostavat psykologit, ja vuonna 2003 psykologi-terapeuteilla oli runsaat 5000 yksityistä asiakasta. Psykologien antamaa psykoterapiaa voidaan nykyisellään korvata asiakkaille vain ns. harkinnanvaraisena Kelan kuntoutuksena, jonka ulkopuolelle jäävät perheongelmat, lyhyemmät hoidot sekä vanhukset kokonaisena väestöryhmänä.
Sairausvakuutuksen kautta voidaan nykyisin korvata vain lääkärien antamaa psykoterapiaa. Vastaavan psykoterapiakoulutuksen saaneen psykologi-psykoterapeutin hoidosta ei makseta sairausvakuutuksesta korvausta. Asiakkaiden kannalta tilanne on epäoikeudenmukainen, eikä vastaavanlaista tilannetta ole minkään muun korvattavan hoitomuodon kohdalla. Lääkärin antamia psykoterapiapalveluja ei monilla alueilla ole lainkaan tai riittävästi saatavilla.
Lain uudistamista ovat puoltaneet muun muassa:
- kilpailuvirasto
- STAKES
- potilas- ja omaisjärjestöt, kuten esim. Suomen Mielenterveysseura, Mielenterveyden Keskusliitto ja Lääkinnällisen kuntoutuksen yhdistys
- Psykologiliitto
- lukuisat kansanedustajat lakialoitteessa LA 112/2000, jota ei ehditty käsitellä viime vaalikaudella.
Uusi lakialoite löytyy eduskunnan nettisivuilta tunnuksella LA 60/2005. Sen allekirjoitti jättöpäivään mennessä Lauri Kähkösen lisäksi 101 muuta kansanedustajaa.
Jätin tänään hallitukselle kirjallisen kysymyksen "Ongelmajätteet meressä". Ohessa kysymys, vastaus tullee kuukauden sisällä.
Eduskunnan puhemiehelle
Tietooni on saatettu, että ainakin pääkaupunkialueen rannoilla on havaittu suuria määriä painekyllästettyä puutavaraa. Kyseessä on esimerkiksi vanhojen laitureiden osia ja puhelinpylväitä, jotka ovat tulleet ajopuina rantaan. Rannoilla on myös havaittu erilaisia akkuja. Tällaisen ongelmajätteen lojuminen rannoilla on mielestäni varsin huolestuttavaa.
Käytöstä poistettu arseenia tai kromia sisältävä tai kreosoottiöljyllä kyllästetty puu on aina ongelmajätettä. Aikaisemmin valtaosassa painekyllästettyä puuta käytettiin arseenia. Viimeisten parin vuoden aikana paksuudeltaan alle 38 mm:n puu on kuitenkin ollut arseenivapaata.
Valtioneuvoston asetus arseeniyhdisteillä kyllästetyn puun käytöstä astui voimaan 30.6.2004. Asetus kieltää arseenilla kyllästetyn puun luovuttamisen yksityiselle kuluttajalle, ammattimaiseen käyttöön se sallitaan jatkossakin. Asetuksen voimaanastumisen jälkeen ammattimainen rakentaja saa käyttää arseenilla kyllästettyä puuta muun muassa seuraavissa kohteissa:
• laiturien kantavat osat, muttei niissä osissa, jotka joutuvat kosketukseen ihon kanssa.
• sillat
• maassa olevat tukirakenteet
• maatalousrakennusten kantavat rakenteet.
Asiantuntijoiden mukaan arseenipitoisen kyllästetyn puun ominaisuudet ovat vain muutamaa prosenttia heikompia verrattuna arseenilla kyllästettyyn puuhun.
Haluaisin tietää suunnitteleeko hallitus jonkinlaista tiedotuskampanjaa ongelmajätteiden vaarallisuudesta ja asianmukaisesta käsittelystä? Pitäisikö jopa kyllästetyn puun tuomisesta oikeaan paikkaan kaatopaikoilla saada jokin palkinto, tai riittäisikö vain tiedottaminen siitä, että minne näitä ongelmajätteitä saa tuoda maksutta?
Poimiiko esimerkiksi merivartiosto tai jokin muu taho meressä näkyviä ajopuita talteen?
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mitä valtioneuvosto aikoo tehdä estääkseen ongelmajätteiden, kuten painekyllästetyn puun, joutumisen mereen?
Helsingissä 4 päivänä toukokuuta 2005
Janina Andersson /vihr
Olimme valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston kanssa Turkissa ja Kuwaitissa tutustumismatkalla. Erityisesti Kuwaitin osuuden ajankohta oli mitä historiallisin, koska samana päivänä, kun vierailimme parlamentissa, saivat maan naiset ensimmäistä kertaa täydet poliittiset oikeudet! Laitan oheen uutistoimisto Reutersin jutun, johon haastateltiin minuakin.
Kuwaiti women hail voting rights move as historic
Tue May 17, 2005 1:45 PM ET
By Haitham Haddadin
KUWAIT (Reuters) - Kuwaiti women hailed as historic a decision to allow them to vote and run for parliament -- a law passed despite fierce resistance by Islamist and conservative MPs.
Thank God now we've got our rights," university professor Siham Freih said on Tuesday. "Until yesterday Kuwait's image to the world was tarnished because women were taking part in all professional fields but were deprived of the vote."
"Before this I didn't feel like a citizen. They (lawmakers) restored our right that had been robbed from us," said law professor Dr Badria al-Awadi.
The law is seen as a breakthrough in Kuwait, a strategic U.S. ally which has pledged to pursue democratic reform. The all-male parliament passed the law on Monday after a nine-hour session.The pro-reform government tempted lawmakers by backing a popular bill to raise salaries for most public and private employees. Islamist MPs added a clause stipulating women must abide by Islamic law when voting or running for office. This would imply separate polling stations for men and women.
CHEERING, FIREWORKS
As soon as the bill was passed, people danced and cheered and fireworks lit the night sky.
"Let's enjoy this moment and then contemplate a better future for our country and kids. We are now the decision-makers of our future along with men," said Badria Darwish.
The Al Qabas daily said: "May 16, the day parliament gave women their full political rights is a special day in Kuwait's history and will go down as a 'national' day like Independence Day."
Prime Minister Sheikh Sabah al-Ahmad al-Sabah, the driving force behind the law, said women could become cabinet ministers. The government wanted the bill passed before his trip to Washington next month. The United States has pressed its allies in the Middle East to reform their rigid political systems and grant women equal rights.
U.N. Secretary-General Kofi Annan welcomed the decision. State Department spokesman Richard Boucher told reporters: "We think this is an important step forward for Kuwait, for the women of Kuwait and for the nation as a whole."
Janina Andersson, a visiting Finnish parliamentarian, said she was ecstatic. Finland, which allowed women to vote and stand for election in 1906, was the first nation to grant them full suffrage. "It's a really big historic moment," Andersson told Reuters. "When I saw Kuwaiti women yesterday, they were so eager ... I knew soon there would be women ministers here."
The Arab League said the decision was the most important event in Kuwait's political history.
"Women have shown they are able partners to men in handling family and social responsibilities and serving the nation," Kuwait's Crown Prince Sheikh Saad al-Abdulla al-Sabah said.
Interior Minister Sheikh Nawaf al-Sabah told reporters Kuwait's democracy was now complete. "There is a relief in the international community after it used to fault Kuwait's democracy for not allowing women to participate."
Islamist and conservative MPs narrowly defeated a similar decree issued by Emir Sheikh Jaber al-Ahmad al-Sabah in 1999.
"This is a historic moment. This decision has been delayed for many, many years but I am very excited and happy," said activist Haifa'a al Mousa.
Ohessa koulutuspoliittinen ajankohtaiskolumni, joka julkaistiin tänään hieman lyhennetyssä ja tiivistetyssä muodossa Turun Ylioppilaslehti TYL:ssa
Hallitus näkee opiskelijat yhtenä yhtenäisenä joukkona. Tosiasiassa opiskelijoiden tausta, elämäntilanteet ja tarpeet ovat hyvinkin vaihtelevia. Opintosuoritusten ja opintoaikojen sijasta on kiinnitettävä enemmän huomiota opiskelijoiden hyvinvointiin ja työhyvinvointiajattelua on tuotava myös korkeakoulupolitiikkaan. Vaikka elämäntavat ovat muuttuneet entistä terveellisemmiksi, opiskelijat voivat huonommin ja oireilevat entistä enemmän. Erityisen huolestuttavaa on mielenterveyden ongelmien voimakas kasvu.
Monet yliopisto-opiskelun ongelmista ratkeaisivat sillä, että korkeakouluille annettaisiin riittävästi rahoitusta opetuksen ja opinto-ohjauksen järjestämiseen ja opiskelijoiden opintososiaalisia etuuksia nostettaisiin kokopäiväisen opiskelun mahdollistamiseksi. Hallitus esittää yliopistolle uusia velvoitteita ohjauksen ja opetustarjonnan lisäämisestä antamatta lisäresursseja velvoitteiden noudattamiseen, vaikka yliopistot kärsivät jo nyt huomattavasta resurssipulasta, joka heijastuu tarjolla olevien kurssien määrään, tenttikirjojen saatavuuteen, opintojen suorittamismahdollisuuksiin ja opintojen ohjaukseen.
Asumislisän vuokrakaton korottaminen 252 euroon onkin ollut viime vuosina opiskelijajärjestöjen keskeisenä tavoitteena. Vaatimus oli jälleen yhtenä osana myös vihreää vaihtoehtobudjettia, ja vaikka hallitus ei ollut taaskaan tekemässä tätä parannusta, toimi valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaosto asiassa hyvin. Olin erittäin iloinen siitä, että jaostossani pidettiin tätä asiaa niin tärkeänä että yhteinen tahtotila löytyi opiskelijoiden puolesta ja marraskuusta lähtien vuokrakatto todellakin vihdoin nousee tavoitesummaan.
Hallituksen ehdottama opintolainan verovähennysmalli on epäreilu tukimuoto: se auttaa nyt jo hyvin pärjääviä ja nopeasti valmistuvia. Lainarahoitteinen opiskelu asettaa opiskelijat eriarvoiseen asemaan sen mukaan, mikä on opiskellun alan palkkataso ja löytyykö valmistuneille alan töitä Lisäksi opintotuen lainapainotteisuuden lisääminen on piilotukea pankeille. Valtiovarainvaliokunta antoi 8.4.2005 sivistysvaliokunnalle lausunnon opintotukilain ja verolainsäädännön muuttamisesta opintolainavähennysten edellyttämiltä osilta (VaVL 12/2005 vp - HE 11/2005 vp) ja jätimme Anni Sinnemäen kanssa lausuntoon eriävän mielipiteen. Lainajärjestelyjen sijaan tulisi opintorahaa korottaa 10 prosentilla. Korkeakouluopiskelijan kohdalla tämä tarkoittaisi opintorahan nousemista 285 euroon kuukaudessa. Korotuksen kustannusvaikutus on 43,7 miljoonaa euroa.
Opintojen joustavuus tarjoaa nykyisin opiskelijoille mahdollisuuden hankkia lapsia myös opiskeluaikana. Hallituksen esittämä opintoaikojen rajaus tulee rajoittamaan tätä mahdollisuutta, vaikka perusteet vanhemmuuden ja opiskelun yhdistämisen tukemiselle ovat vankat - opiskeluaikahan ajoittuu niihin aikoihin, jolloin ihminen on parhaassa perheenperustamisiässä. Tilannetta helpottaisi, jos opintoihin saataisiin joustavuutta ja opiskelijavanhemmille palveluja, opiskelijoiden lapsille järjestettäisiin mahdollisuus lyhytaikaiseen päivähoitoon ja minimiäitiyspäivärahaa korotettaisiin nykyisestä 15,20 eurosta/päivä 23,4 euroon/päivä eli työttömän peruspäivärahan tasolle.
Tänään minulla oli ilo emännöidä turkulaisia Paavolan koulun oppilaita. Oppilaat olivat valmistelleet etukäteen hirmuisen määrän kysymyksiä ja olin ilahtunut siitä, miten monipuolisia ja fiksuja kysymyksiä he olivatkin tehneet!
Oppilaat vaikuttivat tosi skarpeilta, ja puhuimme mm. rasismista, eläinkokeista, politiikasta, pyöräteiden rakentamisesta turvallisen koulutien takaamiseksi, vanhuksista huolehtimisesta, Linnanmäen laitteista, verotuksesta sekä teinirakkaudesta. Sain myös oppilaiden jättämän vetoomuksen pyörätien rakentamisesta Tortinmäen ja Paavolan koulun välille ja rohkaisin heitä myös kirjoittamaan asiasta eri lehtiin yleisönosastokirjoituksia.
Olin valtiovarainvaliokunnan sosiaali- ja terveysjaoksen jäsenen roolissa Stakesin ja Turun kaupungin järjestämässä messutapahtumassa Turussa. Tapahtuman teemana oli Ehjä elämä ja se oli tarkoitettu sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille ja luottamushenkilöille sekä järjestöille. Järjestäjät suosittelivat ohjelmaa kuitenkin myös tutkijoille, opiskelijoille, opetuksen, kulttuurin, kaupunkisuunnittelun sekä julkisten laitosten että yksityisten yritysten asiantuntijoille sekä aiheista kiinnostuneille kansalaisille.
Itselleni jäi erityisesti mieleen UKK-instituutin johtaja Mikael Fogelholmin puheenvuoro, uusimmat tiedot lapsen varhaiskehityksen tukemisesta ja siitä, miten äidin stressi ja huoli vaikuttaa jo sikiövaiheessa lapseen, sekä Turussa jo vuodesta 2003 sunnuntaisin kouluissa ym. järjestetty ilmainen liikunta- ja seikkailumahdollisuus lapsille.
Fogelholm puhui mm. siitä, miten hyötyliikunnan määräksi riittää 3*10 min päivässä niin, että pulssi nousee kunnolla. Eli kävelyä, pyöräilyä ym. ei tarvitse ehtiä harrastamaan tuntitolkulla päivittäin, vaan pienetkin tiiviit rupeamat riittävät ylläpitämään peruskuntoa. Itsekin huomasin, että aamuin illoin pyöräilemäni pätkä kotoa rautatieasemalle ja takaisin ovat jo melkein sen 2*10min, eli pitäisi vielä entistä säännöllisemmin sisällyttää ainakin yksi kymmenminuuttinen pulssinkohotusta päiväohjelmaan!
Erityisesti lapsen varhaiskehitykseen ja vanhemmuuden tukemiseen liittyvät asiat vahvistivat entisestään käsitystäni siitä, että perheitä pitäisi tukea entistä enemmän ja paremmin jo äidin raskausaikana, mutta myös lapsen synnyttyä ja ihan ensimmäisten kuukausien aikana. Äidin ahdistuneisuus ja jatkuva stressi raskausaikana voivat aiheuttaa neljä kertaa suuremman riskin lapselle sairastua psyykkisiin ongelmiin – stressi, ahdistus ja masennus vaikuttavat jo sikiöaikana lapseen, ei siis vasta lapsen synnyttyä! Eli jokaisella äidillä ja isällä pitäisi olla mahdollisuus valmistautua uuteen tulokkaaseen ja perheen kasvamiseen ilman jatkuvaa huolta toimeentulosta tai muista elämän osa-alueista. Täten mahdollistettaisiin myös lapselle yksilönä parhaimmat lähtökohdat elämään ilman turhia häiriötekijöitä!
On hyvä välillä päästä kuulemaan oman kotikaupunkinsa asioista "ulkopuolisena", koska olen ajatellut mielessäni, että varmaan muuallakin Suomessa järjestetään lapsille aktivoivaa liikunta- ja seikkailutoimintaa. Projektin nimi on Liikunnan ihmemaa ja liikkumaan ovat tervetulleita 1-12 -vuotiaat lapset vanhemman seurassa. Messuilla yllättäen kuulin, että tämä käytäntö onkin kopioitu Turkuun Bergenistä, joka on Turun ystävyyskaupunki.
Ilmainen harrastusmahdollisuus tässä muodossa lapsille ja koko perheelle on niin loistava idea, että soisin lämpimästi muiden Suomen kuntien ja kaupunkien kopioivan idean meiltä Turusta!
Messujen ohjelma
Luentolyhennelmät
Tapasin tänään tutkija Jorma Kohon. Hän on väitellyt biologian tohtoriksi pääaineenaan kalataloustiede. Tällä hetkellä hän työskentelee tutkijana Otaniemessä Teknillisessä korkeakoulussa. Puhuimme mm. kalarasvojen terveellisyydestä ja siitä miten vähän niitä on tutkittu. Laitan oheen toimittaja Pekka Silvastin Hankoniemen Uutiset/Hangö Udds Nyheteriin kirjoittamasta jutusta (7.4.2005, s.6) pätkän, joka varmasti selventää ytimekkäästi tapaamisemme aihetta.
Kalan terveelliset rasvahapot
"Pelkään nykyisen myrkkykeskustelun johtavan siihen, että ihmiset lopettavat kaiken kalan syönnin", Jorma Koho pahoittelee. "Itämeren kalamarkkinoiden sulkeminen johtanee pian siihen, että tuontikalakin korvataan HK:n sinisellä", Koho pelkää. "Tämän jälkeen ihmiset jäävät ilman kalarasvoja, erityisesti omega-3-rasvahappoa, joka on ihmiselle välttämätöntä. Ihmisen oma elimistö ei pysty valmistamaan sitä", hän jatkaa.
Kalarasvat vaikuttavat myönteisesti ainakin ihmisen aivoihin, hermostoon, immuunijärjestelmään, verenkiertoelimistöön ja ihon kuntoon.
Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan kaksi kala-ateriaa viikossa vähentää aivohalvaukseen sairastumisen riskiä noin 20 prosentilla. itämerellä kalarasvoja saadaan parhaiten lohi- ja siikakaloista sekä silakasta ja kilohailista.
Puheet roskakaloista syytä lopettaa
Tohtori Jorma Koho toivoo kalakeskusteluun hysterian sijasta järkeä. Kalaravinnon merkitys tulevaisuudessa tulee kasvamaan koko maailmanlaajuisesti. Itämeren kalakannan tutkimista kannattaisi jatkaa. Itämeren eri kalalajien kalarasvojen pitoisuuksien vuodenaikojen välinen vaihtelu tulisi selvittää tutkimalla. Samalla tavoin olisi tutkittava pitääkö väite kalan mädin runsaasta haitallisesta kolesterolimäärästä paikkaansa. "Omien tutkimuksien mukaan kalan mäti sisältää pikemminkin hyvänlaatuista kolesterolia, joka on tärkeää ihmisen terveyden kannalta.
Jorma Koho naurahtaa myös puheille roskakaloista, jollaisiksi nykyään leimataan särkikalat jopa lahnaa myöten. Tämä kummastuttaa, sillä lahna oli sentään muutama vuosikymmen sitten haluttu arvokala. "Kun näitä särkikaloja on nykyään paljon vesissämme, niitä pitäisi kalastaa ja käyttää ravintona. Tällä tavalla torjuttaisiin myös vesialueiden rehevöitymistä", Jorma Koho sanoo. Särkikalastakin saa mainiota ruokaa hauduttamalla sitä pitkään niin, että ruodot pehmenevät ja ne voi syödä. Särkikalan lihasta saa myös hyvää kalamureketta jauhamalla kalan.
***
Fiskens hälsosamma fettsyror
"Jag är rädd för att den nuvarande giftdebatten leder till, att människorna helt slutar att äta fisk", ondgör sig Jorma Koho. Koho är rädd för att då Östensjöns fiskmarknader stänger, så ersätts t.o.m. importfisken med HK:s blåa. "Härefter blir människan utan fiskfett, speciellt omega-3-syra, vilken är nödvändig för människan. Människans egen organism är ej kapabel att framställa den", fortsätter Koho.
Fiskfett verkar gynnsamt på åtminstone hjärnan, nervsystemet, immunitetssystemet, blodcirkulationssystemet, och hudens kondition. Enligt en amerikansk undersökning minskar två fiskmåltider i veckan risken för hjärnförlamning med ung. 20 procent. I Östersjön erhåller man bäst fiskfett ur lax- och sikfisk samt ur strömming och vassbuk.
Det är skäl att sluta prata om skräpfisk
Doktor Jorma Koho hoppas att hysterin i fiskdebatten ersätts med förnuft. Fiskens betydelse som föda kommer i framtiden att öka globalt. Det skulle löna sig att fortsätta forskningen av Östersjöns fiskstam. Via forskning borde man undersöka variationen i de olika fiskstammarnas fetthalt årstidsvis. På samma sätt borde man undersöka om påståendet att fiskens höga skadliga kolesterolhalt i rommen äger grund. Enligt mina egna undersökningar innehåller fiskrommen snarare godartad kolesterol, som är viktig för människans hälsa.
Jorma Koho småskrattar också åt pratet om skräpfisk, vilket utdömer mörtfiskarna ända t.o.m braxen. Detta förvånar, ty braxen var ändå ännu för några årtionden sedan en begärlig värdefisk. Då dessa mörtfiskar numera existerar rikligen i våra vatten, borde de fiskas och användas såsom föda. På detta sätt skulle man även hindra vattenområdenas övergödning, säger Jorma Koho. Även av mörtfisk erhåller man utmärkt föda, genom att badda den så länge, att benen mjuknar och går att äta. Av mörtfiskens kött erhåller man även god fiskfärs genom att mala fisken.
***
Rasvahappojen laji- ja vuodenaikakohtaisen vaihtelun lisäksi pitäisi Jorma Kohon mielestä tutkia myös sitä, onko kalakasseissa kasvatetuissa kaloissa paljon vähemmän terveellisiä kalarasvoja kuin villeissä lohissa kassilohien ruokinnasta johtuen.
Olin tänään mukana Varsinais-Suomen Kylät ry:n, Varsinais-Suomen toimintaryhmien ja TAD-Centren järjestämällä maaseutukierroksella.
Ihanan Velkuan, jossa olen ennenkin tuntenut itseni aivan kun olisin kotonani, lisäksi mieleeni jäi erityisesti pikapysähdys Askaisten Marskin torilla.
Meitä vastassa oli innokkaita lapsia 1- ja 2-luokilta, eskarista sekä päiväkodista, jotka lauloivat reippaasti opettajansa viulunsoiton siivittämänä. Lopuksi he antoivat minulle enkelinsiivin koristetun plakaatin, johon he olivat kirjoittaneet enkelitarinoita meille kansanedustajille meidän matkojemme turvaksi. Tilanne oli niin liikuttava, etten saanut sanaa suustani, vaikka yleensä olenkin aika suulas. Sain vain sanottua kiitos kun halasin lapsia. Bussissa luimme sitten parhaat tekstit ääneen.
Ohessa toimintapäivän ohjelma kokonaisuudessaan:
VARSINAISSUOMALAINEN MAASEUTUKIERROS
09.00 Lähtö Turusta kaupungintalon edestä, Aurakatu 2 (Rindellin bussi)
09.30 Nousiaisten Vanhalla Asemalla
* Kahvit
* Aliskulman Kyläyhdistyksen esittely/pj. Leena Lehtonen
* Nousiaisten kunnan puheenvuoro/kunnanjohtaja Hannu Rämö
* Maakunnan kylätoiminnan esittelyä/kyläasiamies Tauno Linkoranta
* Maakunnan toimintaryhmätyön esittelyä/toiminnanjohtaja Sinikka Kauko-Vainio
11.00 Lemun Wanhassa Oskarissa
* Lemun kunnan puheenvuoro/kunnanjohtaja Rauli Lumio & Riitta Lehtola
11.30 Lemusta Askaisten kautta Velkualle
* Askaisten kunnan puheenvuoro/kunnanjohtaja Pekka Määttänen
* Pikapysähdys Askaisten Marskin torilla
12.15 Velkuan Kummelissa
* Lounas
* Velkuan kunnan puheenvuoro/kunnanjohtaja Tiina Rinne-Kylänpää
13.00 Velkualta Merimaskun kautta Turkuun
* Merimaskun kunnan puheenvuoro/kunnanjohtaja Marko Marsala
14.00 Takaisin Turussa
Tuntuu, että kesä ei tule ennen kuin Turun Kupittaan koululaiset ovat käyneet kylässä. Myös tänä vuonna ko. koulusta tuli pari bussillista oppilaita ja Marjukka Karttusen ja Virpa Puiston kanssa emännöimme ryhmää.
Harmi vaan, että näin loppukeväästä talossa on aina hirveä ruuhka, vierasryhmiä on todella paljon ja niin aikataulujen kuin tilojenkin suhteen saattaa tulla peruutuksia ja pettymyksiä. Itsekin jouduin miltei heti lähtemään istuntoon, mutta onneksi ryhmällä oli aikaa jäädä kuuntelemaan istuntoa, jossa käsiteltiinkin tärkeitä asioita mm. yliopistolain ja opintotukilain muuttamisesta sekä ammattikorkeakoulujen tutkintojärjestelmän kehittämisestä.
Yksi oppilaista, 9E-luokan Mikko Saari oli tehnyt hienon tutkimuksen, jossa hän oli selvittänyt nuorten kiinnostusta politiikkaan. Sain siitä useamman kappaleen ja annoin heti varapuhemies Markku Koskelle sekä kollegoilleni Irina Krohnille sekä Tuija Braxille tutkimuksen tutustuttavaksi!